Katse kouluihin ja päiväkoteihin: loppu säästöille pienimpien kustannuksella!

Puhuin Vasemmistoliiton tavoitteista lapsiperheiden toimeentulon ja palveluiden parantamiseksi Keravalla 5.3.2011 pidetyssä Uudenmaan Vasemmistoliiton koko perheen tapahtumassa. Erityisesti kiinnitin puheessani huomiota päiväkotien ja koulujen ryhmäkokoihin Keravalla, jotka ovat kasvaneet huolestuttavan suuriksi.

Koulujen ja päiväkotien ryhmäkokoja pienennettävä

Näyttää siltä, että kuntien vapaus päättää itsenäisesti toteutuu nykyisin vapautena säästää kaikkein pienimpien ja heikoimpien palveluista. Näin ei todellakaan saisi olla. Lyhytnäköinen säästäminen lasten kustannuksella tulee tulevaisuudessa kalliiksi, tämän todistavat tutkimukset edellisen laman lapsista.

Keravalaisena kaupunginvaltuutettuna olen erittäin huolissani kaupunkimme lasten hyvinvoinnista ja tulevaisuuden koulutusnäkymistä. Koulujen 1-6-luokkien opetusryhmien keskikoko Suomessa on 19,42 ja Uudellamaalla 21,06. Huolta aiheuttaa se, että Keravalla opetusryhmien keskikoko on maamme suurin, 25,07 oppilasta. Tällä on väistämättä vaikutuksia lasten koulunkäyntiin.

Vasemmistoliiton mielestä on säädettävä päivähoidon ja perusopetuksen ryhmäkokoja pienentävä laki. Vasemmistoliiton tavoitteena on, että pääsääntöisesti opetusryhmät eivät olisi 20 oppilasta suurempia. Vasemmiston mielestä lasten hyvinvointi sekä kasvatuksen ja opetuksen laatu ovat taloudellista tehokkuutta parempia tavoitteita.

Keravalla on säästetty myös päiväkoti-investoinneista parin viime vuoden tiukan taloudenpidon aikana, eikä uusia päiväkoteja ole rakennettu tarpeellista määrää. Päättäjien enemmistöllä on näyttänyt olevan vaikeuksia ymmärtää, että lasten määrä on ollut kasvussa jo monta vuotta. Vielä viime vuonna törmäsin valtuustossa asenteisiin, joissa intettiin lasten määrän vähenevän, vaikka syntyvyyden kasvun on nähnyt tilastoista jo vuosia.

Tällä hetkellä Keravan päiväkodeissa on reippaasti yli sata pikkulasta niin sanotuilla rakenteellisilla ylipaikoilla. Se tarkoittaa sitä, kaikki tilat on otettu tehokäyttöön, ja ryhmäkokoja on kasvatettu lain säätämien normien puitteissa, joissa mitoitetaan montako lasta saa olla per hoitaja.

Laki ei kuitenkaan tällä hetkellä tunne päiväkotiryhmien maksimikokoja. Siksi pitäisi ehdottomasti säätää päiväkotien ryhmäkokoihin vähintään suuntaa antava maksimi. Päiväkodit pullistelevat nyt lapsista, joiden päivät täyttyvät ylisuurista ryhmistä, ahtaudesta ja hälinästä.

Olen seurannut huolissani, pysytäänkö keravalaisissa päiväkodeissa erityisesti aamujen ja iltapäivien osalta lain määräysten puitteissa, eli onko hoitajia paikalla riittävästi suhteessa lasten määrään. Hoitajat yrittävät parhaansa, mutta päättäjät ovat mitoittaneet tila- ja henkilöstöresurssit liian kitsaasti. Lapsilla pitää olla tilaa kasvaa, kehittyä ja oppia sekä heidän kanssaan työskentelevillä aikuisilla pitää olla lapsille riittävästi
aikaa.

Vasemmistoliitto hakee siis vaaleissa kannatusta tavoitteelleen säätää päivähoidon ja perusopetuksen ryhmäkokoja pienentävä laki. Olen ehdottamasti tämän tavoitteen takana, täydestä sydämestäni.

***

Laskiasrieha muksusta muoriin ja vauvasta vaariin keräsi Keravan keskuskoululle päivän aikana noin 200 osallistujaa. Vasemmiston perhetapahtuman asia-aiheina käsiteltiin lapsiperheiden toimeentuloa ja palveluita MLL:n johtavan asiantuntijan Esa Iivosen johdolla ja terveyspalveluiden eriarvoistumista professori Leena Eräsaaren johdolla.

Tapahtuman järjesti Uudenmaan Vasemmistoliitto yhteistyössä Keravan Vasemmistoliiton kanssa. Päivän kulttuuriohjelma piti sisällään mm. lastenorkesteri Pellekaija Pumin konsertin, Keravan Eläkeläiset ry:n kuoron ja rivitanssiryhmän esiintymisen sekä trubaduuri Oula Hyrskeen musisointia. TUL:n Sari Virta veti tuokiot perhezumbaa ja penkkijumppaa.

Vasemmistoliitto tavoittelee Uudeltamaalta kevään vaaleissa kolmea kansanedustajaa nykyisten kahden sijaan.

Jaa:

Yksi kommentti “Katse kouluihin ja päiväkoteihin: loppu säästöille pienimpien kustannuksella!

  1. Paluuviite:Laskiaisrieha oli menestys | Keravan Vasemmisto

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *