Asumiskulujen nousu voi syventää lamaa

Pienituloisilla jopa yli puolet nettotuloista menee asumiseen.

Kasvavat asumiskulut leikkaavat kotimaista kulutuskysyntää ja voivat johtaa laman syvenemiseen, sanoo Vuokralaiset VKL ry:n järjestö- ja koulutuspäällikkö Pia Lohikoski. Hän kehottaa Suomen hallitusta miettimään, kuinka ihmisten ostovoimasta pidettäisiin parempaa huolta.

Lohikosken mukaan tällä hetkellä asumiskuluihin menee pienituloisilla jopa yli puolet kuukaudessa käytettävissä olevista nettotuloista. Hän keskustelee päivittäin kymmenien vuokralaisten kanssa VKL:n neuvontapuhelimessa.

– Korkeat asumiskulut heikentävät ostovoimaa, jonka seurauksena on, että tavalliset kansalaiset eivät kohta kenties enää jaksa ylläpitää Suomen taloutta, joka on levännyt kotimarkkinoiden kulutuskysynnän varassa

– Lämmityslaskun ja kiinteistöveron nousun takia kallistuvan vuokran ja vastikkeen maksaminen alkaa käydä työttömille, eläkeläisille ja monille muillekin pieni- ja keskituloisille ylivoimaiseksi. Lisäksi ensi vuonna edessä ovat hallituksen leikkaukset lapsilisiin, eläkkeisiin, opintotukiin ja työttömyysturvaan, hän luettelee.

Kuka ottaa vastuun?

Ensi vuonna voimaan tuleva asumistuen uudistus tulee Lohikosken mielestä tarpeeseen, mutta hän kysyy, onko uudistus riittävä ja paikkaako se muita tulonmenetyksiä.

– Asumiskuluihin on alettava kiinnittää entistä enemmän huomiota päätöksenteossa, jotta päätökset eivät johtaisi kotitalouksia ahdinkoon tai pahimmillaan kasvaviin häätöihin ja asunnottomuuteen. Hallitus leikkaa kunnilta ja kunnat syyttävät hallitusta, mutta kuka ottaa vastuun asumisen kriisiytymisestä?

Lohikoski kertoo, että tavalliset ihmiset kamppailevat jatkuvasti nousevien asumiskustannusten kanssa etenkin pääkaupunkiseudulla.

– Valitettavasti asuminen näyttää olevan kriisiytymässä: monet ovat työttömyyden seurauksena pikavippikierteessä ja osa vuokravelkojen takia jopa vaarassa menettää asuntonsa.

– Asuminen on perusoikeus eikä sen puuttumista voida hyväksyä missään olosuhteissa. Mitä pitempään asunnottomuus jatkuu, sitä isompi ongelmavyyhti ihmisen elämään usein syntyy. Jokaisella on oikeus kotiin.

Valtakunnallista asunnottomien yötä vietetään 17.10. eri puolilla Suomea.
(julkaistu aiemmin Kansan uutisissa)

Jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *