Me muistamme

Tasan sata vuotta sitten Suomessa ei vietetty tavalliseen tapaan työväen vappujuhlia.

Vuonna 1918 vappu kului työväenliikkeen aktiiveilla aivan toisenlaisissa merkeissä. Osalla se kului sisällissodan viimeisissä taistoissa, osalla pakoon tai piiloon pyrkiessä. Osa oli puolestaan jo vankileireillä, teloitusrivistöissä tai sorakuopan pohjalla, riippumatta siitä, olivatko he olleet osallisina punakaartien toiminnassa vai eivät.

Sisällissodan syyt on hyvä muistaa vielä tänä päivänäkin. Työläiset nousivat kapinaan puolustaakseen oikeuttaan elämän perusasioihin, työhön ja oikeudenmukaiseen palkkaan, ruokaan, asuntoon ja yhteiskuntaan vaikuttamiseen.

Ne ovat samoja asioita, joiden puolesta me toimimme yhä, vaikka yhteiskunta onkin tänä päivänä vauraampi ja tasa-arvoisempi kuin 100 vuotta sitten. Kuitenkin tällä hetkellä vallassa oleva Suomen hallitus on näyttänyt, miten heikoimpien turvasta on helppoa leikata ja työntekijöiden vuosikymmenten aikana saavuttamia työehtoja heikentää, kun valtaan pääsee täysin markkinavoimia kumartava oikeistohallitus.

Hyvät toverit!

Monet työväenliikkeen jäsenet uskoivat vielä talvella 1918, että valta vain otetaan ja vallataan enemmistön voimalla, eikä varsinaisia sotatoimia välttämättä tarvittaisi. Taustalla oli pettymys parlamentarismiin ja yhteiskunnallisten uudistusten hitauteen.

Tavoitteena heillä oli rakentaa uusi tasa-arvoinen maa, jossa kaikilla olisi leipää syödäkseen, eikä toinen olisi arvokkaampi toista. Maa, jossa köyhänkin lapsilla olisi ihmisarvo, eikä heitä myytäisi huutolaisiksi, jotka olivat lähes orjan asemassa.

Täällä, Tuusulan hautausmaallakin, lepää mullan alla lukuisia toiveita paremmasta maailmasta ja oikeudenmukaisesta yhteiskunnasta.

Punaisiksi leimautuminen oli koitunut sodan päätyttyä monien kohtaloksi. Toimintaan osallistuneita rangaistiin ankarasti, vaikka olisi ollut mukana vain sairaanhoitajana, kirjurina tai keittäjänä.

Mitä oli siis tapahtunut?

Punaisten valta kesti Etelä-Suomessa vain 4 kuukautta. Huhtikuussa valkoisten apuun kutsuma Saksan armeija kukisti punaiset ja valtasi Etelä-Suomen.

Punaisen Suomen pääkaupungin, Helsingin, 11.-13.4.1918 tapahtuneen valtauksen jälkeen Suomen rannikolle saapuneen saksalaisen armeijaretkikunnan hyökkäys jatkui nopeasti etelästä pohjoiseen.

Helsingin menettämisen jälkeen pakokauhu valtasi punaiset myös Tuusulassa. Osa heistä lähti perheineen Keravan ja Järvenpään kautta junilla pohjoiseen.

Saksalaiset valtasivat nopeasti ylivoimallaan Tuusulan eteläosat ja Keravan 19. huhtikuuta, sekä Tuusulan pohjoisosat Jokelaa myöten 20.4. kuluessa.

Ne työväenliikkeen aktiiveiksi tiedetyt, jotka eivät olleet paenneet, joutuivat saksalaisten saapuessa pidätetyiksi ja edelleen vankileireille.

Hyvät toverit!

Yhteensä noin 700 tuusulalaista päätyi vankileireille. Tuusulasta vietiin punaisia pääosin Suomenlinnaan ja Tammisaareen, mutta pakenemaan pyrkineitä päätyi myös Hennalaan, Hämeenlinnaan ja Riihimäelle.

Näihin vankeina kuolleisiin Tuusulan punaisiin kuului myös kansanedustaja Juho (Jussi) Kujala (29. elokuuta 1878 Porvoo – 1. heinäkuuta 1919 Helsinki).

Hän oli työväenliikkeen puhuja, lehtimies, kansanedustaja ja kirjailija. Hänet tunnettiin myös nimimerkillä Laulajapoika. Kujalan kirjoittamista runoista tunnetuimpia on vuodelta 1908 oleva ”Laulu Laukon häädöistä”.

Tuusulassa asunut Kujala valittiin SDP:n kansanedustajaksi vuosina 1914 ja 1917. Hänet vangittiin Suomen sisällissodan jälkeen ja hän kuoli vankeudessa Sörnäisten kuritushuoneessa 1. heinäkuuta 1919.

Hyvät toverit!

Alle neljä kuukautta kestäneessä sodassa kuoli noin 38.000 ihmistä.

Kuolleista punaisia oli yli 27 000, joista 20 000 teloittamalla tai tappamalla nälkään valkoisten vankileireillä.

Yli kaksi kolmasosaa punaisista uhreista tuli vasta, kun sota oli jo päättynyt.

Tuusulalaisia punaisia kuoli 1918 sisällissodassa tai sen seurauksena noin 200.

Tuusulalaisista sodassa ja vankileireillä menehtyneistä yli puolet oli alle 30-vuotiaita ja neljännes vieläpä alle 20-vuotiaita nuoria.

Hyvät toverit!

Suomen vuoden 1918 sota ei jakanut vain kansakuntaa vaan myös kansakunnan muistin. Hävinneiden tulkinta tapahtuneesta jäi vuosikymmeniksi virallisen julkisuuden ulkopuolelle. Vainajien näkyvä muistelu oli punaisten uhrien läheisiltä kielletty.

Kirjoitin valtuustoaloitteen punaisten muistomerkistä Keravalle tammikuussa 2014. Nyt olemme vuodessa 2018 ja vihdoin tammikuussa saimme punaisille muistokiven Keravan keskustaan Aurinkomäelle. 100 vuotta vuoden 1918 tapahtumien jälkeen.

Mutta vieläkään ei nähdä historiasta kertovia opastekylttejä teloituspaikoilla, eikä vieläkään nähdä nimilistoja kaikissa muistokivissä.

Tänä vuonna on muisteltu paljon vuotta 1918, mm. lukuisin teatteriesityksin, tuorein tietokirjoin ja romaanein, sekä useiden seminaarien ja kunniakäyntien voimin.

Selvästikin muistot elävät yhä ja vuoden 1918 tapahtumista riittää keskustelua keskusteltavaksi ja lauluja laulettavaksi. Ja niin pitääkin olla.

Me vuoden 2018 Tuusulan, Keravan ja Järvenpään työväenjärjestöjen aktiivit kunnioitamme tänään täällä niitä naisia ja miehiä, joista osa oli nykyisen ajattelutavan mukaan ikänsä puolesta vielä lapsia, jotka menettivät henkensä vuonna 1918 uskoessaan oikeudenmukaisempaan ja tasa-arvoisempaan tulevaisuuteen.

Toverit, me muistamme. Muistonne elää.

Puhe punaisten muistomerkillä Tuusulan hautausmaalla Paijalassa 1.5.2018

Jaa:

Yksi kommentti “Me muistamme

  1. Asta Granat-Tapaila

    Olivatpa hyviä puheita kaikki. Erityisesti Pidin Tuusulan hautausmaalla Paijalassa pidetystä, ehkä
    siksikin, että enoni lepää siellä Iso-Evon haudassa.
    Tulostin 4 tekstiä ja liitän ne tuonne Granat in muistelmia kansioon. terveisin Asta

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *