Miksi haluamme Pia Lohikosken eduskuntaan Uudeltamaalta

Sunnuntaina 19.4. on eduskuntavaalien varsinainen äänestyspäivä. Toivomme, että äänestät Vasemmistoliittoa. Puolue on ainoa, joka on vaalikeskusteluissa esiintynyt selkeästi elvyttävän talouspolitiikan puolesta, jolla luotaisiin työpaikkoja, parannettaisiin ostovoimaa ja kehitettäisiin julkisia palveluja, kuten kouluja ja terveyskeskuksia. Kaikki muut puolueet ovat enemmän tai vähemmän sitoutuneet leikkauspolitiikkaan.

Mielestämme erittäin tärkeää olisi, että huomenna leikkauksien vastainen Vasemmisto kasvaisi eduskunnassa. Yhtälailla on tärkeää, että Vasemmiston eduskuntaryhmä uusiutuisi. Galluppien mukaan Vasemmisto on saamassa useita lisäpaikkoja eri puolilla Suomea.

Haluamme perustella, miksi nimenomaan Pia Lohikosken pitäisi olla yksi uusista Vasemmiston kansanedustajista.

Pia Lohikoski Kerava Vasemmistoliitto Uusimaa

Potentiaalinen läpimenijä

Uudenmaan Vasemmistoliitolle on luvattu ennusteissa vähintään yhden paikan lisäystä edellisiin vaaleihin, ja Pialla on hyvät mahdollisuudet olla toinen läpimenijä.

Sanomalehdet ja muu media ovat tehneet useita eri galluptutkimuksia ja arvioita läpipääsevistä ehdokkaista. Vasemmiston listalla kärkijoukko on hieman vaihdellut, mutta yhteistä on ollut se, että Pia Lohikoski on ollut kaikissa arvioissa aivan kärkijoukossa. Etelän median gallupissa, jossa oli haastateltu yli tuhatta uusmaalaista, oli Pia mainittu ensimmäisenä Vasemmiston läpimenijänä. Niin ikään Helsingin Sanomien ja Suomen Kuvalehden arvioissa Pia nostettiin läpimenijäksi.

Äänestämällä Pia Lohikoskea, sinulla on suuri mahdollisuus, että ehdokkaastasi tulee kansanedustaja, eikä ääni mene toiselle ehdokkaalle.

 

Piennetään luokkakokoja ja palkataan opettajia

Pienten puolella

Pia on osoittanut uskalluksensa vääntää tosissaan pienten puolesta, ja saanut tuloksia aikaan.

Keravalla on ollut Suomen suurimmat luokkakoot. Vuosia on puhuttu niiden pienentämisestä, mutta budjetti budjetin jälkeen ”tärkeämmät asiat” ovat ajaneet ohi. Viime neuvotteluissa Pia oli vääntämässä asian vihdoin käytäntöön. Syksyllä pienennetään luokkakokoja aloittavilla 1. ja 7-luokilla. Tämä oli voitto, jota on pitkään odotettu.

Viime vuonna Pia Lohikoski laati yhdessä vihreän valtuutetun kanssa aloitteen tähdelounaiden myynnistä kouluruokailun hävikin vähentämiseksi. Aloite johti käytäntöön. Nyt kahdessa Keravan koulussa myydään tähderuokaa ja kokemus on ollut erittäin kannustava.

Pia oli myös Vasemmiston neuvottelijana valtuustosopimusta laatineissa neuvotteluissa, ja sai läpi kirjauksen, ettei kunnan työntekijöitä irtisanota.

Pia Lohikoski on noussut lyhyessä ajassa yhdeksi näkyvimmistä kuntavaikuttajista ja on osoittanut pystyvänsä laajaan yhteistyöhön yli puoluerajojen oikeiston ajaman talouskuri- ja leikkauspolitiikan murtamiseksi.

Pia on osoittanut kykynsä kestää painetta ja saada myös voittoja. Pia Lohikoski on valmis ottamaan valtakunnallisen haasteen vastaan.


Huoli 2015 verkosto on nostanut mielenterveyspalveluiden tärkeyden esilleKansalaisliikkeiden kasvatti

Suomalaisen hyvinvointivaltion käännekohtiin ja sosiaalisten uudistusten läpimurtoihin yhdistyy kaksi asiaa: vahva vasemmisto ja kansalaisliikehdintä. Yhdessä ne toivat meille niin lapsilisät, työttömyysturvan, vuosilomat, koulu-uudistuksen kuin monet muutkin tasa-arvoisen Suomen elementit.

Pia ei pelkästään ole puhunut Vasemmiston ja kansalaisliikkeiden yhteistyöstä, vaan on myös toiminut aktiivisesti kansalaisliikkeissä. Hän oli jo nuorena rakentamassa rasismisvastaista verkostoa Suomeen tai järjesti myöhemmin kymmeniä tuhansia ihmisiä koonneita sodanvastaisia mielenosoituksia.

Äskettäin hän on oli keskeisessä roolissa organisoimassa Huoli2015 -verkostoa, joka vaatii lisää resursseja mielenterveyspalveluille. Vaatimukset ovat koonneet taakseen kymmeniä tuhansia suomalaisia, eturivin kulttturipersoonia ja muita tunnettuja henkilöitä. Huoli2015 -verkosto kokosi ihmisiä mielenosoitukseen eduskuntatalolle ja on saanut suuren joukon kansanedustajaehdokkaita sitoutumaan liikkeen vaatimuksiin.

 

Pia Lohikoski ja Silvia Modig: lisää vuokra-asuntoja

Asumisen ja työelämän asiantuntija

Pia on työssään vuokralaisten edunvalvojana kouliintunut asumisen asiantuntijaksi.

Hänelle on arkea vuokralaisten kohtaamat ongelmat, joita hän selvittää päivittäin. Pia tuntee asumislainsäädännön ja tietää mitä pitäisi tehdä asunto-ongelman ratkaisemiseksi.

Pialla on pitkä kokemus työskentelystä ammattiyhdistysliikkeessä. Hän oli töissä yli 10 vuotta Suomen suurimmassa ammattiliitossa JHL:ssä. Hän on myös työskennellyt useissa työelämän tasa-arvoprojekteissa.

Pian kampanjaa ovat tukeneet useissa eri vaaleissa monen eri alan pääluottamusmiehet ja työsuojeluvaltuutetut. Nytkin tukemassa on JHL-taustaisten nimien lisäksi niin elintarviketyöläisten, metalliliiton, opettajien, TEAMin kuin Tehynkin luottamushenkilöitä ja liittojen työntekijöitä.

Pialle on myös syntynyt työnsä ja kuntavaikuttamisen kautta laajat verkostot, joista olisi hyötyä kansanedustajatyössä.

 

Li Andersson tukee Pia Lohikoskea eduskuntaanUusi punavihreä Vasemmisto

Pian nostamat teemat linkittyvät kiinteästi uuden punavihreän vasemmiston ajatuksiin. Pia on ollut osa uutta liikehdintää jo pitkään. Se ei elä nostalgiassa haikaillen vuosikymmenten takaisia päiviä, vaan pyrkii rakentamaan tulevaisuuden Suomea.

Helsingissä asuessaan Pia organisoi kavereidensa kanssa Paavo Arhinmäen telttakiertueen lähiöihin vaalikampanjassa, jossa Paavo nousi 2007 ensi kertaa eduskuntaan. Se oli yksi kipinäkohta suomalaisen uuden punavihreän vasemmiston esiinmarssissa.

Punavihreä Vasemmisto tuli myös näyttävästi esille viime europarlamenttivaaleissa, kun Vasemmistonuorten puheenjohtaja Li Andersson keräsi huikea äänipotin.

Nyt on mielestämme aika valita Li Anderssonin lisäksi Uudeltamaalta hänen suosittelemansa ehdokas, Pia Lohikoski, eduskuntaan.

Sitä kautta asumisen hinta, lasten oikeudet, uusi energiapolitiikka, työelämän ja tasa-arvon kysymykset nousisivat vahvemmin esiin niin Vasemmiston eduskuntaryhmässä kuin eduskunnassakin.

Käytä valtaasi. Äänestä punavihreä uuden vasemmiston nainen, Pia Lohikoski eduskuntaan.

Pian numero Uudellamaalla on 176.

 

Terveisin

#PIA2015 -kampanjatiimiläiset

Jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *