Onnistunut Koko perheen Kansanjuhla Keravalla

Koko perheen Kansanjuhla Keravan Aurinkomäellä onnistui yli odotusten. Aamupäivän kolea pilvinen ilma vaihtui tapahtuman alla aurinkoisen lämpimäksi iltapäiväksi. Vasemmiston juhla veti väkeä hienosti, arviolta noin 250 henkeä. Mukana oli paljon lapsia, vanhempia ja isovanhempia Keravalta, mutta myös monia, jotka olivat tulleet paikalle muualta Uudeltamaalta ja Helsingistä.

Ohjelman avasi tervetuliaissanojeni jälkeen järvenpääläisen Oula Hyrskeen yhteiskunnallisten laulujen esitys, jossa kuultiin mm. Hiski Salomaan Vapauden kaiho, Brechtin ja Ojasen Oppimisen ylistys sekä John Lennonin Working Class Hero.

Lapsille suunnatussa ohjelmassa esiintyivät Suomen Tähti 2010 voittaja, 12-vuotias taikuri Taika-Tuukka hienoine temppuineen sekä lasten suosikkiorkesteri Kengurumeininki, joka sai vanhemmankin yleisön jos ei nyt aivan pomppimaan, niin ainakin jammailemaan.

Kansanjuhlan juonnoissa nostin itse esiin lastenkulttuurin tukemisen tärkeyttä ja kerroin Vasemmiston perhepoliittisen työryhmän puheenjohtajana kannanotostamme lapsiperheiden köyhyyden poistamiseksi. Tapahtuman juhlapuheen Vasemmistoliiton ja Vasemmistonaisten 20-vuotisjuhlien kunniaksi piti puolueen puheenjohtaja, kansanedustaja Paavo Arhinmäki.

Paikalla oli lisäkseni myös muita Vasemmiston uusmaalaisia kansanedustajaehdokkaita: valtuutettu Armi Lindell Loviisasta, valtuutettu Maarit Uusikumpu Järvenpäästä, kansanedustaja Kari Uotila Espoosta sekä Hyvinkään Vasemmistonuorten puheenjohtaja Juuso Aromaa.

Suuri kiitos kaikille osallistujille ja talkooväelle! Teitte kansanjuhlasta ikimuistoisen! Tästä on hienoa jatkaa kampanjaa yhdessä eteenpäin kohti Vasemmiston voittoa!

Ohessa kuvia tapahtumassa:

Jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *