Äänestykset taidemuseosta ja valtuusto-ohjelmasta

Kaupunginvaltuuston varsin pitkäksi venyneessä kokouksessa naistenpäivän iltana 8.3.2010 äänestettiin monista asioista, mm. taidemuseon siirtymisestä entiseen Kinnarpsin kiinteistöön ja valtuusto-ohjelman hyväksymisestä. Vasemmistoliitto jäi lopulta ulos Keravan valtuustosopimuksesta: asetimme palvelut ja henkilöstön kireän taloudenpidon edelle. Kasvatus- ja opetustoimen henkilöstön jaksaminen Lisäksi hyväksyttiin mm. Keravan vuoden 2010 talouden lautakuntakohtaiset käyttösuunnitelmat. Käyttösuunnitelmakohdassa esitin huoleni…

lue lisää

Kasvisruoka päivittäiseksi vaihtoehdoksi kouluruokailuun Keravalla

Tein 8.3.2010 Keravan kaupunginvaltuustossa seuraavan aloitteen, jonka allekirjoitti yhteensä 33/51 valtuutetusta. Arvelin, että tällaisella valinnanvapautta ja sen kautta kasvisruoan syöntiä edistävällä aloitteella on paremmat mahdollisuudet menestyä Keravalla, kuin että olisin esittänyt Helsingin ja Tampereen mallin mukaista kerran viikossa kaikille tulevaa kasvisruokapäivää. Kasvisruoka päivittäiseksi vaihtoehdoksi kouluruokailuun Keravalla Kolmasosa suomalaisen ympäristövaikutuksista syntyy…

lue lisää

Työn jakaminen, perustulo ja koulutustakuu

Keravalla pidettiin lauantaina 27.2.2010 Mitä on uusi vasemmisto? -tilaisuus. Keravan vasemmistoliiton järjestämä avoin tavoiteohjelmaseminaari jäsenille, kannattajille ja kaikille kiinnostuneille keräsi lauantai-iltapäiväksi vanhalle kirjastolle 30-henkisen innokkaan osallistujajoukon. Keskustelua käytiin laajalla skaalalla yhteiskuntapolitiikasta ja vasemmistolaisista uusista keskustelunavauksista, kuten Robin Hood -verosta, kansanpankista, 10 euron minimituntipalkasta, työn jakamisesta sekä perustulosta. Oma alustukseni seminaarissa…

lue lisää

Puhe Tuusulassa punaisten muistomerkillä 27.1.2010

Keravan Vasemmistoliitto Tuusulassa punaisten muistomerkillä 27.1.2010 Puhe: Pia Lohikoski, Keravan kaupunginvaltuutettu (vas.) Suomen sisällissota käytiin Suomen kansanvaltuuskunnan johtamien punaisten joukkojen ja sitä vastustaneen Suomen senaatin valkoisten joukkojen välillä 27. tammikuuta – 16. toukokuuta 1918. Taustalla oli luokkayhteiskunnan epätasa-arvoisuuden kärjistyminen, ensimmäinen maailmansota, torpparikysymys, kesällä 1917 työväenenemmistöisen eduskunnan hajottaminen, Venäjän vallankumous, marraskuussa…

lue lisää

Selvityspyyntö lasten kesäruokailun järjestämisestä

Esitin tänään 20.1.2010 kasvatus- ja opetuslautakunnan kokoksessa selvitystä lasten kesäruokailun järjestämisestä Lapsiperheet ovat tilastotietojen mukaan jääneet jälkeen muun väestön tulokehityksestä, eikä kaupunkimme lapsiperheiden ennaltaehkäisevän tuen merkitystä voi näin lama-aikoina liioitella. Esitin lautakunnan kokouksessa, että kasvatus- ja opetustoimi selvittää keravalaisten lasten maksuttoman kesäruokailun järjestämisen tarvetta. Selvityksessä on hyvä konsultoida asiassa myös…

lue lisää

Kaupungin vuokra-asuntojen myynti ja periaatteet

Olin Keravan kaupunginhallituksessa eilen 21.12.2009 ja siellä käsiteltiin Keravan kaupungin omistamien Ala-Koivikon vuokra-asuntojen myyntiä. Seuraavassa asian taustat, kaupunginhallituksen päätös ja siihen jättämäni ponsi. Jutussa oli mukana monta mutkaa ja asian huono valmistelu ihmetyttää minua edelleenkin. Kokouksessa oli hieman sellainen henki, että asiaa jotenkin hyssyteltiin (vaikka asia onkin aivan julkinen), mutta…

lue lisää

Aktiivisuus kannatti, valot tulossa Aurinkomäen leikkipuistoon

Otin aiemmin syksyllä yhteyttä Keravan kaupunginpuutarhuriin, joka on puisto-ostaston päällikkö. Ihmettelin hänelle, miksi Keravalla Aurinkomäen leikkipuistossa ei ole lainkaan valoja, ja kuitenkin se on kaupunkimme keskustaan vasta vuosi sitten valmistunut hieno ja suosittu lasten leikkipaikka. Talvella kun pimeä tulee jo iltapäivällä, ovat valot todella tarpeen lasten viihtyisyydeksi ja turvallisuudeksi. Oudointa…

lue lisää

Lapsen oikeuksien päivä on joka päivä

Tänään 20.11. vietetään lapsen oikeuksien päivää. YK:n lapsen oikeuksien sopimus täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Juhlavuoden pääteemana on kaikkien alle 18-vuotiaiden lasten oikeus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi. Anna päivä lapsen oikeuksille Työnantajani Humanistinen ammattikorkeakoulu HUMAK toteuttaa syksyllä 2009 Anna päivä lapsen oikeuksille -kampanjan. Jokainen humakilainen osallistuu käyttämällä yhden työpäivän…

lue lisää

Aurinkomäen leikkipuiston turvallisuus: valot ja aita

Lähetin eilen kaupunkitekniikan puistopuolen työnjohdolle tiedustelun Keravan leikkipuistojen turvallisuuden suhteen. Tiedän, että ainakin Tuomaanpuiston ja Aurinkomäen leikkipuiston suhteen on joukko vanhempia ottanut yhteyttä sekä puhelimitse että myös kirjoittanut yleisönosastoon. Halusin äitinä ja kaupunginvaltuutettuna asiaa selvittää, kun julkisesti ei ole tiedossa, eikä vanhempien korviin ole kuulunut, että mitä näille asioille oikeasti…

lue lisää

Valtuuston enemmistö teki 11.5. historiaa Keravalla ja vaati kouluverkkoselvitystä pikaisesti päivitettynä valtuustokäsittelyyn

Tänä iltana Keravan kaupunginvaltuustossa tehtiin historiaa. Yhteistyössä useiden keravalaisten vasemmistoliiton, demareiden ja vihreiden valtuutettujen kanssa kehitelty vaatimus, jonka minä sain tehtäväkseni valmistella ennakkoon keräsi valtuuston kokouksessa taakseen enemmistön Keravan 51:stä kaupunginvaltuutetusta. Asian muotoilun ja siihen liittyvät seikat olin tarkistanut etukäteen neljältä Kuntaliiton juristilta. Tässä teksti, jonka luettuani sain valtuustolehtereille kokoontuneilta…

lue lisää