AVI:lta selvityspyyntö lastensuojelusta

Etelä-Suomen aluehallintovirasto (avi) selvittää jälleen Vantaan lastensuojelun tilannetta. Avi pyytää nyt Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelta selvitystä siitä, ovatko lastensuojelun palvelut olleet riittäviä tammi-helmikuun aikana. Avin aiempien vuosien valvontahavaintojen perusteella Vantaalla on ollut puutteita lastensuojelun palvelujen järjestämisessä lain edellyttämällä tasolla. Vastuu lastensuojelun palvelujen järjestämisestä siirtyi Vantaan kaupungilta Vantaan ja Keravan hyvinvointialueelle…

lue lisää

Lisää varhaiskasvatuksen aloituspaikkoja

Vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski vaatii varhaiskasvatuksen opettajakoulutuksen aloituspaikkojen lisäämistä Uudellamaalla opettajapulan helpottamiseksi. Hän teki asiasta kirjallisen kysymyksen tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkoselle. – Tilanne Uudenmaan varhaiskasvatuksessa on tukala: Työntekijöitä heitellään yksiköstä toiseen, kun tekijöitä ei löydy. Sekä lasten että työntekijöiden hyvinvointi on vakavasti uhattuna. Lain osoittamat henkilöstörakennevaatimukset uhkaavat jäädä toteutumatta,…

lue lisää

Koulutuksesta ei ole varaa leikata

Tämän kauden koulutusuudistukset ovat olleet Suomen tulevaisuuden kannalta elintärkeitä. Samaan aikaan olemme korjanneet edellisen oikeistohallituksen tekemien koulutusleikkausten jälkiä, mutta olemme onnistuneet tekemään myös historiallisen uudistuksen ja parannuksen toisen asteen koulutuksen tasa-arvon hyväksi. Maksuttoman toisen asteen koulutuksen ja oppivelvollisuuden laajentamisen myötä vahvistimme pitkällä aikavälillä jokaisen nuoren koulutusta ja osaamista. Näitä uudistuksia…

lue lisää

Sosiaalisen kriisin torjunta on vastuullista talouspolitiikkaa

Vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikosken mielestä sosiaalisen kriisin torjunta sekä panostukset ihmisten hyvinvointiin ja yritysten selviytymiseen ovat vastuullista talouspolitiikkaa. Hän kiittää hallitusta koronaelvytyspaketin toimenpiteistä puheessaan eduskunnassa tänään, kun täysistunnossa käsitellään vuoden neljättä lisätalousarviota. – Vastuullista talouspolitiikkaa tässä tilanteessa on keskittyä sosiaalisen kriisin torjuntaan, työttömyyden ehkäisyyn ja elvytykseen. Näin pienennetään kriisistä koituvia…

lue lisää

Varhaiskasvatusoikeus asettaa kaikki lapset samanarvoiseen asemaan

Kattava ja laadukas varhaiskasvatus tasaa tehokkaasti lasten kotitaustoista johtuvia eroja. Varhaiskasvatuksesta hyötyvät eniten vähäosaisten perheiden lapset. On hienoa, että hallitus toteuttaa nyt yhden tärkeimmistä lupauksistaan lapsiperheille, kun lasten kokoaikainen varhaiskasvatusoikeus palautetaan. Subjektiivinen oikeus joutui edellisen hallituksen leikkuriin, kun varhaiskasvatusoikeutta rajattiin. Varhaiskasvatuksen tarveharkintaisuus on ollut voimassa lähes kolme vuotta. Sitä ennen…

lue lisää

Lapsiperheköyhyyden poistaminen on Vasemmiston tavoite

Suomen pitäisi pyrkiä maailman lapsimyönteisimmäksi yhteiskunnaksi. Tämä voisi olla koko eduskunnan yhteinen tavoite. Valtaosa suomalaislapsista ja perheistä voikin hyvin. Siitä huolimatta Suomessa elää noin 120 000 lasta köyhissä perheissä.       Jatkuva taloudellinen epävarmuus on yksi keskeisistä syistä sille, että osa nuorista ei perusta perheitä tai ylipäänsä uskalla suunnitella…

lue lisää

Kesäajan sopparuokailu alle 16-vuotiaille lapsille

Leikkipuistoissa tarjottava maksuton lämmin ruoka on Helsingissä perheiden arvostama, hyvin toimiva ja kustannuksiltaan kohtuullinen palvelu, joka edistää lapsiperheiden tasa-arvoa ja hyvinvointia. Leikkipuistoruokailu luo myös mahdollisuuksia monipuoliselle sosiaalisten suhteiden luomiselle niin lasten kuin vanhempien tai isovanhempien kesken.

lue lisää

Vasemmiston kunta on lapsiystävällinen kunta

Meillä Keravalla on Vasemmistoliiton aktiivisella vaikutuksella ja sinnikkäällä toiminnalla torjuttu tällä valtuustokaudella useita leikkauksia. Olemme pelastaneet kouluja lakkautuksilta ja saaneet ajettua läpi luokkakokojen pienentämisohjelman. Olemme torjuneet Untolan toimintakeskuksen lakkautuksen ja säilyttäneet Sipilän hallituksen päätöksistä huolimatta tasa-arvoisen varhaiskasvatusoikeuden ja pienemmät päiväkotien ryhmäkoot. Monet tutkimukset osoittavat, että osallistuminen korkealaatuiseen varhaiskasvatukseen tukee ja…

lue lisää

Pienten lasten äidit syrjäytetään päätöksenteosta

Vasemmistoliiton puoluevaltuuston puheenjohtaja Pia Lohikoski on huolissaan ruuhkavuosia elävien pienten lasten äitien jättäytymisestä kuntapolitiikan ulkopuolelle. Eri puolilta Suomea ja eri puolueista on kantautunut hälyttäviä viestejä siitä, että pienten lasten äitejä on aiempaa vaikeampaa saada ehdolle kuntavaaleihin. –  Yhteiskunnassamme, työelämässä ja kuntapolitiikassa on jotain pahasti pielessä, jos kuntapalveluita erittäin paljon käyttävä…

lue lisää

Katse lapsiin ja koulutukseen

Eduskunnan päätökset vaikuttavat lasten ja nuorten kasvu- ja elinolosuhteisiin. Aiemmin lapsi- ja perhepolitiikkaa arvostettiin taloudellisesti vaikeinakin kausina. Sodan jälkeisenä pula-aikana tehtiin monia uudistuksia, kun köyhä Suomi halusi satsata lapsiin, tasa-arvoon ja tulevaisuuteen. Yhteiskunnan tuki perheille on heikentynyt. Lapsilisiä leikattiin tämän vuoden alusta ja indeksikorotukset oli jäädytetty jo aiemmin. Lapsilisien taso…

lue lisää