Uskomattomat käänteet, Kanniston koulua uhataan taas

Uskomatonta, mutta totta! Keravan kaupunginjohtaja Rolf Paqvalin haluaa kävellä kasvatus- ja opetuslautakunnan yli. Olemme hänen mielestään päättäneet väärin, kun olemme äänin 7-6 torjuneet Kanniston koulun lakkautuksen. Hän aikoo käyttää otto-oikeuttaan päätökseemme ja pyrkii kumoamaan sen kaupunginhallituksessa. Mitä tehdään ylipäätään lautakunnilla, jos niiden työ on turhaa ja päätösten yli kävellään vähän…

lue lisää

Lähikoulujen puolesta, leikkauksia vastaan

Olen iloinen, että keravalaiset lasten vanhemmat ovat aktivoitumassa puolustamaan lähikouluja ja koulutoimen resursseja. Alla huolestuneiden vanhempien aloitteesta syntynyt adressi, käykää toki allekirjoittamassa. Josko meidän lautakunta ja valtuustokin tulisivat järkilinjoille vähitellen, ettei enää kurjisteta koulutointa yhtään enempää. Itse siis kuuluin noihin tekstissä mainittuihin leikkauksia vastaan äänestäneisiin kaupunginvaltuustossa. Tulen äänestämään lautakunnassa ensi…

lue lisää

Ei leikkauksille, kyllä luokkakokojen pienentämiselle

Keravan kaupunginvaltuustossa äänestettiin tänään leikkauksista. Itse äänestin, kuten jo edellisessä blogikirjoituksessani ennakkoon kerroin,  leikkauksia vastaan. Valtuustossa käytettiin paljon kriittisiä puheenvuoroja, mutta valitettavasti suuri enemmistö silti oli valmis hyväksymään kompromissina kaupunginjohtajan alunperin Heinolan talousseminaarissa tekemää leikkausesitystä hieman pienemmän leikkauslistan. Tämä, kuulemma lamatalkoiden ensimmäinen erä, hyväksyttiin äänin 42 puolesta, 8 vastaan ja…

lue lisää

Ei leikata lasten tulevaisuuden kustannuksella

Alla tänään Keskarissa julkaistu valtuustoryhmämme kannanotto Keravan leikkauspolitiikkaan. Harmittaa, että vaikka Heinolan seminaarissa myös todella monet demarit ja vihreät linjasivat puheissaan leikkauspolitiikkaa vastaan, he ovat nyt mukana hyväksymässä kompromissina vähennyksiä sekä kasvatus- ja opetustoimeen että sosiaali- ja terveystoimeen. Olisi ollut hienoa torjua leikkaukset punavihreällä rintamalla ja muiden sosiaalisen omantunnon omaavien…

lue lisää

Aloite lasten lääkäriajanvarauksen kehittämiseksi Keravalla

Valtuusto käsitteli tänään kokouksessaan pitkään ja hartaasti mm. erilaisia kaavoitus- sekä asuntoasioita. Hyväksyimme Keravan asunto-ohjelman, johon valtuustoryhmämme jätti toivomusponnen liittyen mm. sosiaaliseen asuntotuotantoon ja asunnottomien ensisuojan rakentamiseen. Lisäksi valtuusto äänesti Ristikydön aluevaatimuksista, joissa Kerava ja Järvenpää haluavat Tuusulalta maata asuntorakentamiseen junaradan varresta. Äänestystulos oli 37 puolesta, 13 vastaan ja 1…

lue lisää

Lapsen oikeuksien päivä

Tänään on vietetty lapsen oikeuksien päivää. Päivän teemana on ollut lapsen oikeus lepoon, leikkiin ja virkistykseen. Lapsen oikeudet ovat itse asiassa aikuisten velvollisuuksia. Lasten vanhempina, harrastusten järjestäjinä ja vaikuttajina meidän on muistettava kuunnella lasten mielipiteitä niin koulun kuin vapaa-ajankin asioista. Lapsiasiavaltuutetun tuoreessa kyselyssä lapset jakautuivat harrastusten osalta kahteen ryhmään. Etenkin…

lue lisää

Lähipäivähoitoa lapsille Keravalla?

Olen ollut tyytyväinen Keravan tarjontaan lapsiperheille, täällähän on ainakin periaatteessa kaikki palvelut ja harrastukset lähellä. Tällä viikolla pääsimme nauttimaan mukavasta tarjonnasta Miskan kanssa muun muassa kirjaston satusiivessä pidetyssä kulttuuritoimen järjestämässä vauvojen värikylvyssä. Kerava on siitä hauska paikka, että kun kaupungin pinta-ala on suhteellisen pieni, on joka paikasta ainakin suhteellisen lyhyt…

lue lisää

Lasten ja nuorten valtuutettu

Sitouduin lasten ja nuorten valtuutetuksi allekirjoittamalla Allianssi ry:n huoneentaulun. Lupaudun siis toimimaan lasten ja nuorten valtuutettuna (mikäli minut valitaan kuntani valtuustoon) sekä korostamaan päätöksissä ja valinnoissa lasten ja nuorten hyvinvointia ja oikeuksia. Tottahan toki lähdin mukaan, ja mielelläni edistän näitä asioita muutoinkin, vaikkei minua valtuustoon valittaisikaan.

lue lisää