Jokainen lapsi on ainutlaatuinen

Kansainvälistä Lapsen oikeuksien päivää vietetään vuosittain 20. marraskuuta. Kansainvälinen lasten päivä on YK:n yleiskokouksen aloitteesta vuodesta 1954 vietetty kansainvälinen vuosipäivä.  Useissa maissa, myös Suomessa sitä vietetään 20. marraskuuta, sillä tuona päivänä vuonna 1959 hyväksyttiin Lasten oikeuksien julistus ja 20. marraskuuta 1989 Lapsen oikeuksien sopimus. Suomessa päivä merkittiin Suomen UNICEFin aloitteesta…

lue lisää

Lapsiperheiden asemaa eivät paranna epärehelliset hallituspuolueet

Kun ihmisten kanssa juttelee toreilla, asemilla, kirjastoissa ja kauppakeskuksissa, todella moni kokee Suomen nykyisen hallituksen politiikan olevan kautta aikojen epätasa-arvoisinta. Samaan aikaan myös laskelmat kertovat tuloerojen kasvaneen. Oikeistohallitus köyhdyttää Viime vuosina tehtyjen perusturvan leikkausten seurauksena pienituloisten toimeentulo on vaikeutunut. Leikkaukset ovat kohdistuneet etenkin työttömiin, lapsiperheisiin ja opiskelijoihin. Pienituloisimpien tilannetta heikentää…

lue lisää

Miksi 1990-luvun laman virheet toistetaan lapsiperhepolitiikassa?

Mannerheimin Lastensuojeluliiton asiantuntija, lakimies Esa Iivonen oli vieraanani Lohikoski – puhetta politiikasta -ohjelmassa. Laman lapset -teemalla pohdimme onko Suomessa otettu opiksi 1990-luvun laman leikkauksista, vai toistetaanko samoja virheitä. Mietimme millaista lapsipolitiikkaa pitäisi tehdä. Ollaanko lapsiperheiden toimeentuloa heikentämässä selkeästi? – Moni päättäjä on puhunut ettei halua toistaa 1990-luvun laman virheitä, mutta…

lue lisää

Vasemmisto haluaa uudistaa lapsilisät ja päivähoidon maksut

– Vasemmisto haluaa helposti saavutettavia palveluja ja parempaa toimeentuloa lapsiperheille. Lapset eivät voi odottaa parempia aikoja. Lapsiköyhyyden poistamisen aika on nyt. Vasemmistoliiton mielestä yhteiskunnan on huomioitava perheiden moninaisuus: ydinperhe, hajaperhe, sateenkaariperhe, yksin- tai yhteishuoltajaperhe ja useamman sukupolven muodostama perhe. Lapsella on eron sattuessa oltava mahdollisuus olla kirjoilla kahdessa kodissa. Vasemmisto…

lue lisää