Uusi vuosi alkaa satsauksilla perusturvaan ja koulutukseen

1. tammikuuta 2020 alkaen Suomessa muuttuu moni asia. Lapsilisien yksinhuoltajakorotus, peruspäivärahat, työmarkkinatuki ja opintotuen huoltajakorotus nousevat heti vuodenvaihteen jälkeen.  Samoin pientä eläkettä saavien eläkkeitä korotetaan. Yhteensä yli 600.000 eläkeläistä saa enemmän eläkettä joka kuukausi.  Lisäksi epäonnistunut aktiivimalli työttömyysturvan leikkureineen puretaan. Valtion vuoden 2020 talousarvio pienentää tuloeroja. Suomalaisen hyvinvointivaltion kulmakivi on koulu,…

lue lisää

Sitoumus lasten ja nuorten kansanedustajaksi

Vasemmistoliiton perhepoliittisen työryhmän puheenjohtajana allekirjoitin tottakai Allianssin sitoumuksen toimia lasten ja nuorten hyvinvoinnin ja osallisuuden puolesta. 1. Huolehdin, että lasten ja nuorten hyvinvointiin investoidaan Hyvinvointi on Suomessa jakautunutta. Aiempaa suuremmalle joukolle lapsia ja nuoria kasautuu erilaisia hyvinvoinnin ja terveyden ongelmia, jotka pahimmillaan johtavat koulutuksen, sosiaalisten suhteiden ja työelämän ulkopuolelle jäämiseen…

lue lisää

Opintotuki sidottava indeksiin

Tuen opiskelijaliikkeen vaatimusta opintotuen sitomisesta indeksiin. Se on vähintä mitä eduskunta voi tehdä asialle. Vasemmiston mielestä tasa-arvoiset mahdollisuudet koulutukseen ja sivistykseen ovat oikeudenmukaisen yhteiskunnan perusta. Mielestäni opiskelun on oltava maksutonta kaikilla opintoasteilla esikoulusta yliopistoon. On selvää, ettei opiskelijoiden toimeentulo voi perustua lainaan. Vaadimme, että valtion on huolehdittava yliopistojen perusrahoituksesta, jotta…

lue lisää