Lapsiperheiden asemaa eivät paranna epärehelliset hallituspuolueet

Kun ihmisten kanssa juttelee toreilla, asemilla, kirjastoissa ja kauppakeskuksissa, todella moni kokee Suomen nykyisen hallituksen politiikan olevan kautta aikojen epätasa-arvoisinta. Samaan aikaan myös laskelmat kertovat tuloerojen kasvaneen. Oikeistohallitus köyhdyttää Viime vuosina tehtyjen perusturvan leikkausten seurauksena pienituloisten toimeentulo on vaikeutunut. Leikkaukset ovat kohdistuneet etenkin työttömiin, lapsiperheisiin ja opiskelijoihin. Pienituloisimpien tilannetta heikentää lisäksi se, että asumistuen kattavuus vuokrasta on jatkuvasti heikentynyt. Nyt […]

Read more

Tukea varhaiskasvattajille ja Afriniin sekä soteuudistus kumoon

Meidän on valmistauduttava maakuntavaaleihin, tulevat ne tai eivät. Tässä on kyse erittäin suuresta demokratiaongelmasta, kun lainsäädäntö on näin levällään ja Sipilä ajaa maakuntavaaleja lokakuulle kuin käärmettä pyssyyn. Soteuudistuksen vaatimia leikkauksia, yksityistämistä ja palveluiden heikentämistä Vasemmistoliitto ei voi hyväksyä. Myös sote- ja maakuntahallinto itsessään sisältää monia ongelmia: uudistuksesta on tulossa Sipilän hallituksen mallilla palveluita kermankuorijayrityksille ulkoistava ja kokonaisuutena vaikeasti hallittava. Esimerkiksi […]

Read more

Puhkaistaan oikeiston kupla

Huominen rakennetaan tänään. Se, millaiset voimat saavat vallan tänään, on seurausta siitä politiikasta, jota viimeiset vuodet ja vuosikymmenet on poliittisen ja taloudellisen eliitin ehdoilla rakennettu. Brexitin ja Trumpitin jälkeen eliitin äänitorvien uusi hokema on, että ”me elämme nyt totuuden jälkeistä politiikan kautta, jossa kansalaiset eivät enää vakuutu asiantuntijoiden rationaalisista argumenteista”. Tosiasiassa samat markkinavoimien kaikkivoipaisuutta julistavat eliitin äänitorvet ovat itse vuosikausia […]

Read more

Ukrainan kriisiin löydettävä sovitteluratkaisu

Puoluevaltuustolle ehdottamani kannanotto Ukrainan kriisistä: Vasemmistoliiton puoluevaltuusto on huolissaan Ukrainan tilanteesta ja kannustaa kaikkia osapuolia neuvottelupöytiin. Vasemmistoliitto vaatii, että kaikenlaisesta uhittelusta pakotteilla sekä sotilaallisella voimalla luovutaan ja siirrytään käyttämään diplomaattisia keinoja. Vasemmistoliitto tuomitsee kaikki ihmisoikeusloukkaukset, demokratian polkemisen, väkivallan ja sotilaallisen voimankäytön. Suomen tulee toimia puolueettomana rauhan edistäjänä myös EU:ssa. Vasemmistoliiton kanta on edelleen, että Suomen tulee pysyä Naton ulkopuolella. (Esittäjä […]

Read more

Näillä mennään

Vasemmistoliiton puoluevaltuusto kävi eilen pitkän, yli viisituntisen keskustelun yhteiskokouksessaan eduskuntaryhmän kanssa hallituksen rakennepoliittisesta ohjelmasta. Keskustelu käytiin siksi, että puheenjohtaja Paavo Arhinmäki antoi elokuussa budjettiriihen jälkeen itse puoluevaltuustolle toimeksiannon käsitellä rakennepaperin sitten, kun sen kuntiin kohdistuvat ratkaisut ovat selvillä.

Read more

Aikaa työltä perheelle ja 750 euron perusturva

Terveisiä perheestä! Tuon Vasemmiston perhepoliittisen työryhmän terveiset puoluevaltuustolle, koskien työn ja perhe-elämän yhteensovittamista sekä lapsiperheiden köyhyyden poistamista. Koolla terveisiä lähettäneen perheryhmän kokouksessa oli tällä kertaa viisi naista, joilla yhteenlaskettuna on 32 lasta ja lastenlasta. Väestöliiton syyskuussa 2010 julkistamassa perhebarometrissa tärkeimmiksi uudistuksiksi lapsiperheiden tukemisessa nousivat joustavien työaikaratkaisujen lisääminen pienten lasten vanhemmille, osa-aikatyömahdollisuuksien parantaminen ja kotihoidon tuen korottaminen. Tätä mieltä on myös […]

Read more

Lohikoski ja Sirnö: EK:n nurina äitiysvapaan kalleudesta ontuu – Vasemmisto esittää perhevapaiden kustannusten tasaamista

EU:n naisten oikeuksien ja tasa-arvon valiokunnan esitys uudeksi raskaussuojeludirektiiviksi tulee europarlamentin käsittelyyn alkusyksystä. Esityksessä ajetaan 20 viikon palkallista äitiyslomaa, joka tarkoittaisi, että sosiaaliturvan ja palkan erotus tulisi työnantajien maksettaviksi. Suomessa Elinkeinoelämän Keskusliitto (EK) on älähtänyt palkallisen äitiysloman pidentämistä vastaan. Äitiysvapaan pituus on nykyisin 17,5–18 viikkoa ja kaksi viikkoa siitä on pidettävä ennen synnytystä. Tältä ajalta päivärahan maksaa Kela, osittain palkallista […]

Read more

Puoluevaltuuston 1. varapuheenjohtaja kiittää

Vasemmistoliiton puoluekokous pidettiin Jyväskylässä 18.-20.6.2010. Puolueen puheenjohtajan pestiin taputettiin yksimielisesti Paavo Arhinmäki, josta olen tietysti Paavon pitkäaikaisena kannattajana tyytyväinen. Paavon karismalla ja hyvällä tatsilla Vasemmisto jatkaa uudistumista ja tulee lisäämään kannatustaan. Ensimmäiseksi varapuheenjohtajaksi äänestettiin Risto Kalliorinne ja toiseksi Aino-Kaisa Pekonen. Puoluesihteerinä jatkaa Sirpa Puhakka, joka kokemuksellaan ja Vasemmistonaisten tuella peittosi äänestyksessä haastajansa Reko Ravelan. Sirpan osaamisella Vasemmisto on varmoissa käsissä. […]

Read more

Ehdolla puoluevaltuuston johtoon ja kannanotto vuokra-asuntotuotantoon

Terveisiä Vasemmistoliiton Uudenmaan piirikokouksesta Lohjalta. Kokouksessa tehtiin mm. valintoja kesäkuussa Jyväskylässä pidettävää puoluekokousta varten. Tulin valituksi virallisena piirin ehdokkaana puoluevaltuuston jäseneksi ja ehdokkaaksi myös puoluevaltuuston johtoon. Kokous hyväksyi aloitteestani myös seuraavan kannanoton, jolla parannettaisiin sekä asunnottomien tilannetta että toteutettaisiin elvyttävää työllisyyspolitiikaa: Tarvitaan lisää kohtuuhintaisia vuokra-asuntoja Vasemmistoliiton Uudenmaan piiri on huolestunut kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen liian vähäisestä rakentamisesta. Sen vuoksi piiri vaatii Helsingin […]

Read more

Kerava ehdotti Arhinmäkeä ja Lohikoskea Vasemmistoliiton johtoon

Alla Keski-Uusimaassa ja Kansan Uutisissa julkaistu Keravan Vasemmistoliiton kevätkokoustiedote, jossa minua ehdotettiin Vasemmistoliiton puoluevaltuustoon ja sen puheenjohtajaksi. Mukana tietoa myös tulevista tilaisuuksista, tapaamisiin siis Keravan kevätmarkkinoilla ja vappuna Aurinkomäellä! Keravan Vasemmistoliitto on kevätkokouksessaan päättänyt ehdottaa kaupunginvaltuutettu, VTM Pia Lohikoskea Vasemmistoliiton puoluevaltuuston puheenjohtajaksi. Paavo Arhinmäelle toivotaan jatkoa puolueen hallituksen puheenjohtajana. Vasemmistoliitto pitää puoluekokouksensa 18.-20.6.2010 Jyväskylässä. Puolueosasto tukee Pia Lohikosken eduskuntavaalityötä. Seuraava […]

Read more