Äänestykset taidemuseosta ja valtuusto-ohjelmasta

Kaupunginvaltuuston varsin pitkäksi venyneessä kokouksessa naistenpäivän iltana 8.3.2010 äänestettiin monista asioista, mm. taidemuseon siirtymisestä entiseen Kinnarpsin kiinteistöön ja valtuusto-ohjelman hyväksymisestä. Vasemmistoliitto jäi lopulta ulos Keravan valtuustosopimuksesta: asetimme palvelut ja henkilöstön kireän taloudenpidon edelle.

Kasvatus- ja opetustoimen henkilöstön jaksaminen

Lisäksi hyväksyttiin mm. Keravan vuoden 2010 talouden lautakuntakohtaiset käyttösuunnitelmat. Käyttösuunnitelmakohdassa esitin huoleni siitä, kuinka huolehditaan kasvatus- ja opetustoimen henkilökunnan jaksamisesta, kun talouden raami on vedetty äärimmäisen tiukoille ja ohjelmaan on kirjattu henkilöstövähennyksiä. Vasemmistoliiton valtuustoryhmämme pj. Maila Hölttä puolestaan esitti huolensa sosiaali- ja terveystoimen liian pienen budjetin johdosta, joka koskettaa erityisesti resurssipulasta kärsiviä lastensuojelua, toimeentulotuen käsittelyä sekä perheneuvolatoimintaa.

Taidemuseo muuttaa keskustaan

Taidemuseo siirtyy tulevaisuudessa siis Keravan keskustaan. Äänestyksen jälkeen tilojen remontointiin sekä muuttamiseen taidemuseon tarpeisiin sopivaksi myönnettiin suurempi summa kuin mitä valtuustolle annetussa pohjaesityksessä oli ns. supistetussa remonttimallissa esitetty. Olen tyytyväinen, että taidemuseon tuleva toiminta halutaan turvata ja remontoida sen tarpeita paremmin vastaavat tilat kuin miltä tässä välillä jo säästösyistä uhkaavasti näytti.

Tein taidemuseokohdassa myös toivomusponsiesityksen, jossa pyysin selvittämään tulevien tilaratkaisujen yhteydessä mahdollisuudet järjestää keravalaisille kuvataiteilijoille työtiloja, kun Klondyken tiloissa olleista Keravan viimeisistä olemassa olleista taiteilijoiden työhuoneista on nyt luovuttu.

Vasemmisto ulos valtuustosopimuksesta

Pitkään valmisteilla ollut valtuusto-ohjelma hyväksyttiin tänään Keravan valtuustossa. Keravan vasemmistoliiton valtuustoryhmä oli mukana valtuusto-ohjelman neuvotteluissa aina loppusuoralle asti, ja ryhmämme edustaja Maila Hölttä sai monia hyviä muutosehdotuksia läpi valtuusto-ohjelman lopulliseen versioon. Kuitenkaan vasemmistoliiton ryhmän kynnyskysymyksiä emme saaneet ohjelmaan läpi valmisteluvaiheessa ja siksi toimme ne vielä valtuustosaliin äänestykseen.

Ehdotimme, että valtuusto-ohjelmassa ei tule etukäteen lyödä lukkoon koko lopun valtuustokauden kunnallisveroprosenttia. Emme halua jäädyttää veroprosenttia nykyiseen 18.75 prosenttiin, sillä mikäli taloudellinen tilanne heikkenisi, olisimme mieluummin valmiita turvaamaan kaupunkilaistemme hyvinvointipalvelut, kuin pitämään kynsin hampain veroprosenttia alhaisena.

Lisäksi ehdotimme, että valtuusto-ohjelmasta poistettaisiin kirjaus henkilöstöohjelmasta, jonka mukaan Kerava vähentää lähivuosina 75 henkilötyövuotta. Mielestämme kategorinen henkilöstönvähennysohjelma ei ota huomioon kuntalaisten palvelutarpeita ja niiden edellyttämiä henkilöstöresursseja.

Äänestyksissä hävisimme, ja jätimme näiden mainittujen kohtien osalta eriävän mielipiteen. Tästä seuraa se, että kun valtuusto-ohjelman pohjalta valtuustoryhmät allekirjoittavat sitovan valtuustosopimuksen, olemme Vasemmistoliiton valtuustoryhmänä jättäytyneet tämän valtuustosopimuksen ulkopuolelle. Ulkona sopimuksesta ovat myös kristillisdemokraatit ja perussuomalaiset, jotka tosin jättäytyivät pois jo aiemmin, ennen kuin edes tiesivät valtuusto-ohjelmasta käytävien neuvotteluiden lopputulosta.

Keravan Vasemmistoliitto ei siis ole mukana hyväksymässä kaupunkimme palveluiden heikennyksiä ja henkilöstövähennyksiä. Muilta osin olemme tänään 8.3.2010 hyväksytyn valtuusto-ohjelman takana.

Jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *