Valtuustoaloite tähdelounaiden myynnistä kouluruokailun hävikin vähentämiseksi

Keravan kouluissa ja päiväkodeissa jää päivittäin tähteeksi ruokaa, joka joudutaan laittamaan biojätteeksi. Ruokaa joudutaan valmistamaan hoitolapsille ja koulujen oppilaille aina varman päälle siten, että ruoka ei saa loppua kesken. Linjastoihin jää aina pikkuisen ylijäämäannoksia, ja kun ruokaa tarjoilevia paikkoja on paljon, niin siitä kertyy ylijäävää ruokaa mittava määrä varsinkin vuositasolla.

lue lisää

Kaupunki ihmisten, ei rahan ehdoilla

Keravan kaupunginhallituksen viimeisen kokouksen esityslista oli pitkä ja täynnä tärkeitä päätöksiä ennen kesälomia. Kaupunki mm. perustaa Sampolan uuteen palvelukeskukseen yhteispalvelupisteen. Valtion kanssa neuvotellaan sinne tulevista toiminnoista, mutta ainakin poliisin palvelupiste sinne on tulossa.

lue lisää

Kerava yksityistää päivähoitoa

Kurkelan koulun laajennushanke oli eilen kaupunginhallituksen esityslistalla, mutta kaupunginjohtaja veti sen pois. Juuri Kurkelan kouluhankkeen edistymisen vauhdittamiseksi on väitetty olevan välttämätöntä, että kunnallisen päiväkodin laajennus muuttuikin muotoon, jossa päivähoidon tarvittavat lisäpaikat annetaan yksityisen päivähoitoyrityksen toteutettavaksi.

lue lisää

Metropolialue ja Keravan tulevaisuus

Valtuusto kuuli 11.2.2013 Metropolialueen selvityshenkilöiden raportin erilaista ratkaisuvaihtoehdoista, joilla Helsingin seudun koko alueen yhteisiä asioita voitaisiin organisoida paremmin yli nykyisten kuntarajojen. Joidenkin mielestä kaikki on hyvin Keravalla, mutta mielestäni on mietittävä millaista elämää täällä eletään, ei vain viiden, vaan 50 vuoden kuluttua. Miten parhaiten voidaan organisoida asumisen, liikenteen ja ympäristön kysymykset…

lue lisää

Keravan ihme, eli kuinka valtuuston enemmistö muisti perustehtävänsä äänin 35-16 ja suurin ryhmä jäikin yksin ajamaan leikkauslinjaansa

Keravan kaupunginvaltuuston tämän kauden viimeinen kokous pidettiin 10.12.2012. Neljän vuoden aikana Vasemmistoliiton valtuustoryhmä on useimmiten jäänyt valtuuston tärkeissä äänestyksissä vähemmistöön, kun muut puolueet ovat kulkeneet Kokoomuksen viitoittamilla tiukoilla talouslinjoilla.

lue lisää