Vasemmisto on toivon liike

Vasemmistoliitto pitää puoluekokouksen viikonloppuna Tampereella. Olen Uudenmaan piirin ja useiden sen osastojen asettama ehdokas puolueen varapuheenjohtajaksi. Kävi kisassa kuinka tahansa, olen iloinen ja kiitollinen, että olen saanut paljon tukea ja kannustusta myös muista piirijärjestöistä eri puolilta Suomea. Kokous on kuitenkin paljon muutakin, kuin henkilövalintoja. Kokouksessa Vasemmiston kenttäväki kokoontuu yhteen, keskustelee…

lue lisää

Puoluekokoussivu avattu

Kotisivuillani on avattu Vasemmistoliiton puoluekokoukseen liittyvä osuus. Vasemmistoliiton Uudenmaan piirin puoluekokousedustajien kokous esittää valintaani puolueen 1. varapuheenjohtajaksi. Sen lisäksi olen saanut tukijoita useista Vasemmistoliiton osastoista ja vasemmistoaktiiveista eri puolilta maata. Lämmin kiitos kaikille tukiviesteistä! Löydät täältä mm. ehdokasesittelyn ja tukijalistan.

lue lisää

Keravan ihme, eli kuinka valtuuston enemmistö muisti perustehtävänsä äänin 35-16 ja suurin ryhmä jäikin yksin ajamaan leikkauslinjaansa

Keravan kaupunginvaltuuston tämän kauden viimeinen kokous pidettiin 10.12.2012. Neljän vuoden aikana Vasemmistoliiton valtuustoryhmä on useimmiten jäänyt valtuuston tärkeissä äänestyksissä vähemmistöön, kun muut puolueet ovat kulkeneet Kokoomuksen viitoittamilla tiukoilla talouslinjoilla.

lue lisää

Keravan uusi koalitio torjui leikkaukset kaupunginhallituksessa

Valtuustoryhmien välisissä budjettineuvotteluissa saavutettiin eilen yllättävä ja Keravalle aiemmilta lähivuosilta tuntematon uusi budjettisopu koalitiolla muut puolueet vastaan Kokoomus. Tämä leikkausten vastainen ”uuden ajan kansanrintama” on uutta verrattuna koko nykyiseen valtuustokauteen. Hienoa, että kohti seuraavaa valtuustokautta syntyy tuoreita parempia yhteistyökuvioita ja kuntapalveluiden puolustajat löysivät toisensa. Upeaa, että Demarit ja Vihreät uskalsivat…

lue lisää