Olipa kerran aloite asunnottomien ensisuojasta Keravalle. Se oli jatkoa useille aiempien vuosikymmenten aloitteille, mutta poikkesi edeltäjistään yhdessä asiassa. Nimittäin siinä, että se meni toteutukseen.
Perustelin asian tärkeyttä syksyllä 2017 aloitetta laatiessani sillä, että hätämajoitus on eduskunnan apulaisoikeusasiamiehen tuoreen päätöksen mukaan perustuslain ja ihmisoikeussopimusten kovinta ydintä. Kunnilla on velvoite järjestää hätämajoitus ja suojaan on oltava riittävän yksinkertaista hakeutua.
Ensisuojien on todettu vähentävän asunnottomien kuolleisuutta, päihteiden käyttöä ja asunnottomuutta. Ensisuojan avulla voidaan saada suurimmalta osin ihmiset pois asumasta laittomasti hökkeleistä, leikkimökeistä, roskakatoksista, rappukäytävistä sekä julkisilta paikoilta.
Laatimani valtuustoaloite asunnottomien ensisuojasta Keravalle oli siitä poikkeuksellinen, että sille saatiin jo neuvoteltua budjettineuvotteluissa rahat, vaikka aloitevastausta ei ole vielä virallisesti käsitelty. Ensisuojan toteutus kilpailutettiin budjettipäätöksen perustella ja palvelua tuottamaan valittiin Keski-Uudenmaan nuorisoasuntoyhdistys.
Toiminta käynnistyi helmikuussa 2018. Sopimuskausi ensisuojapalvelun hankinnasta on määräaikainen ja päättyy 30.5.2018. Vastausluonnoksessa valtuustoaloitteeseen ehdotetaan, että jatkossa Keravan kaupunki tarjoaisi asunnottomien ensisuojapalvelua syksystä 2018 alkaen toistaiseksi niin, että ensisuoja on avoinna vuosittain 1.10. – 31.5.
Tämä kuulostaa päällisin puolin järkevältä. Talvella on vaarana paleltua kuoliaaksi, mutta kesäisin ei sitä riskiä ole. Tarkemmin jos kuitenkin ajattelee, on kesäöissäkin omat vaaransa.
Keski-Uudenmaan nuorisoasuntoyhdistyksen voimanainen Päivi Wilen kutsui minut tällä viikolla kuuntelemaan Keravan asunnottomien ensisuojan asiakkaiden omakohtaisia kokemuksia.
Sain kuulla kolmen nuoren aikuisen kertomuksia ja tuntemuksia siitä, millaista on saada nukkua oikeassa sängyssä ja tuntea olevansa turvassa kuukausien tai jopa vuosien asunnottomuuden jälkeen.
Hyvin pienestä voi olla kiinni, että ihminen voi jälleen tuntea itsensä ihmiseksi. Päästä nukkumaan puhtaisiin lakanoihin ja päästä peseytymään. Saada käyttöönsä hammasharjan, parranajovälineet tai kuukautissuojia.
Kolme ihmistä, kukin erilaisista lähtökohdistaan, avasi minulle omin sanoin tarinansa ja sen, mitä ensisuojan olemassaolo heille merkitsee. Se merkitys ei ole suinkaan vähäinen,.
Merkitystä todistaa myös se, että ensisuojaan on ollut iltaisin jonossa enemmän tulijoita, kuin siellä olisi paikkoja. Nyt siellä yönsä rauhassa nukkuneilla on mielessään pelko, mitä sitten tapahtuu, jos ensisuoja menee parin viikon päästä kiinni kesäksi.
Mitä vain voi tapahtua öisin ulkona vailla suojaa nukkuvalle, erityisesti naispuoliselle asunnottomalle. On aivan todellinen riski tulla ryöstetyksi, raiskatuksi tai hakatuksi, eikä tämä valitettavasti ole pelkkää spekulaatiota. Ohikulkijoiden ylenkatse on huolista kaikkein pienin.
ARA:n tuoreimman (2/2018) asunnottomuustilaston mukaan Keravalla on asunnottomia 60 henkilöä, joista pirkäaikaisasunnottomia 25 henkilöä.
Oman kodin menettämistä tuskin kukaan sellainen voi ymmärtää, joka ei ole sitä joutunut kokemaan, kuten en minäkään. Mutta sen voi toivottavasti jokainen ymmärtää, millaista olisi viettää kadulla sekä pitkät päivät, että myös kaikki yöt. Päivästä ja viikosta toiseen.
Asunnottomuus kytkeytyy siihenkin, millaisia mielenterveys- ja päihdeongelmia ratkovia palveluita on tarjolla. Järjestelmän pitäisi hyväksyä se, että kaikkia ei voi pakkoraitistaa, ja heilläkin, jotka eivät siihen juuri nyt kykene, on ihmisarvo. Jonakin päivänä nämäkin ihmiset voivat lähteä kuntoutumaan. Ihmeitä tapahtuu, kun ei ihmistä leimata toivottomaksi.
Ihmiset tarvitsevat toisia ja kolmansia ja myöhempiäkin mahdollisuuksia sekä polkuja myös ensisuojasta eteenpäin. Eteenpäin ei vie se, että elämänsyrjästä juuri edes hieman kiinni saaneilta asunnottomilta lyödään ovi kiinni nenän edestä, ja sanotaan, että ensisuoja menee kiinni kesäksi, koittakaa pärjätä kadulla syksyyn asti.