Hallitus jatkaa ihmisten hyvinvoinnin turvaamista

Vasemmistoliitto on alusta asti korostanut, että koronakriisiä ei saa kaataa tavallisten ihmisten maksettavaksi.

Olemme erittäin tyytyväisiä siitä, että väliaikaisella toimeentulotuen korotuksella tuetaan nyt kaikkein heikoimmassa asemassa olevia suomalaisia tämän kriisin yli.

Hallitus on toiminut ihmisten hyvinvoinnin ja toimeentulon turvaamiseksi sekä yritysten tukemiseksi niin, että työpaikkoja ei menetettäisi. 

Kokoomuksen täällä eduskunnassa ajamat työllisyystoimet ja rakenneuudistukset tarkoittaisivat puolestaan sosiaaliturvan leikkauksia. Köyhiä köyhdyttämällä ei luoda ainuttakaan uutta työpaikkaa!

Nyt ei saa toistaa 90-luvun virheitä vaan pidettävä huolta suomalaisten hyvinvoinnista ja toimeentulosta. Tämä on sekä inhimillistä että järkevää talouspolitiikkaa. 

Kokoomuksen täällä eduskunnassa ajamat työllisyystoimet ja rakenneuudistukset tarkoittaisivat puolestaan sosiaaliturvan leikkauksia. Köyhiä köyhdyttämällä ei luoda ainuttakaan uutta työpaikkaa!

Olen nostanut yritysten yleisen kustannustuen tiukkojen kriteerien ongelmia esiin valtiovarainvaliokunnassa jo keväällä. Olen myös jättänyt elokuussa hallitukselle kirjallisen kysymyksen tapahtuma-alan erityislaatuisuuden huomiomisesta ja tukemisesta. 

Omat ystäväni, jotka ovat roudareita sekä ääni- ja valomiehiä ovat nyt työttömänä. 

Tapahtumateollisuudessa työskentelee Suomessa noin 20.000 työntekijää, tilapäisiä työntekijöitä jopa 175.000.

”Todella toivon, että hallitus huomioisi myös tapahtuma-alan ahdingon, jonka tiimoilta tänään on osoitettu mieltä eduskunnan edessä. ”

Tapahtuma-alalla koronakriisin vuoksi lomautettujen työntekijöiden tai ilman työtä jääneiden yksinyrittäjien yhteenlaskettu määrä on arviolta jopa 9.000 henkilöä.

Tilapäisiä työntekijöitä on jäänyt työllistämättä kuluneen kevään ja kesän aikana peräti 136 000 henkilöä.

Todella toivon, että hallitus huomioisi myös tapahtuma-alan ahdingon, jonka tiimoilta tänään on osoitettu mieltä eduskunnan edessä. 

Nyt tarvitaan elvytystoimia kysynnän ja työllisyyden parantamiseksi. 

Tämä on vastuullista talouspolitiikkaa.

Jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *