Harmaa talous, vieraana Erkki Laukkanen

Erkki Laukkanen vieraani ohjelmassa puhumassa harmaassa taloudesta SuomessaMitä harmaa talous oikein pitää sisällään? Miten harmaata taloutta on Suomessa torjuttu? Mikä on harmaan talouden yhteys korruptioon? Tästä keskustelen Lohikoski – #puhetta politiikasta radio-ohjelmassani SAK:n ekonomisti Erkki Laukkasen kanssa.

Harmaan talouden veromenetykset vuosittain yli 4 miljardia euroa

Harmaalla taloudella tarkoitetaan veronkiertoa, eli verottajalle ilmoittamatta jätettyä tuloa. Vuonna 2010 valmistuneen laajan kartoituksen mukaan vuonna 2008 verottajalle jäi ilmoittamatta 10 – 15 miljardia euroa, josta laskettu Suomen valtion veromenetys oli 4.5 – 5.5 miljardia euroa.

Kansainvälinen sijoituskauppa ja agressiivinen verosuunnittelu

Usein harmaasta taloudesta puhuttaessa ihmiset ymmärtävät, että puhutaan siitä, saiko ravintolasta kuitin, mutta todellisuudessa suhteellisesti eniten vuotaa kansainvälisten sijoitustoiminnan tuottojen verotus.
Tarkastelua on laajennettava aggressiivisen verosuunnittelun puolelle: Eduskunnan tarkastusvaliokunnan kannan mukaan se on osa verovajetta. Myös torjuntatyön fiskaalista, verokertymää koskevaa tavoitetta on nostettava: 300 – 400 miljoonaa ei seuraavalle vaalikaudelle riitä. Vetovastuu harmaan talouden torjunnasta on velvoitettava valtiovarainministeriölle.

Korruptio laajaa

Harmaan talouden yhteys korruptioon on ilmeinen, mutta vaikeasti osoitettavissa. EU:n omien arvioiden mukaan tilanne on kuitenkin äärimmäisen vakava: veronkierron aiheuttaman verovajeen kooksi EU-maissa on arvioitu noin 1000 mrd euroa, korruption kooksi on arvioitu 120 mrd euroa.
EU-komission puheenjohtaja Jean-Claude Juncker itsessään on eräänlainen ruumiillistuma salailevasta ja harmaata taloutta suosivasta hallinnosta.

Rahoitusmarkkinavero ja sosiaalisesti sekä ekologisesti kestävä talouden hallintaa

Vasemmisto vaatii, että Suomen on liityttävä rahoitusmarkkinaveroa valmistelevien maiden joukkoon. Verosta on tehtävä mahdollisimman kattava, mutta alkuvaiheessa riittää pienempikin joukko maita.Yritysten maakohtainen kirjanpito on otettava Suomen kärkitavoitteeksi.
Markkinoiden vapauttamisen ja investoijien oikeuksien suojelun sijasta tarvitaan sosiaalisesti ja ekologisesti kestävää talouden hallintaa. EU:n ja Yhdysvaltain TTIP-vapaakauppaneuvotteluista on luovuttava ja EU:n ja Kanadan CETA-sopimus hylättävä.
Pankkisektoria ja rahoitusmarkkinoita on säänneltävä nykyistä tiukemmin. Investointi- ja talletuspankit erottamalla vältytään isolta määrältä byrokratiaa ja ongelmia. Omistusten piilottamista hallintarekistereihin ei saa hyväksyä, vaan arvopaperien omistaminen on rekisteröitävä todellisen omistajan nimiin.

Kuuntele ohjelma:
[soundcloud]https://soundcloud.com/radiorapu/lohikoski-puhetta-poliitikasta-2022015-vieraana-erkki-laukkanen[/soundcloud]

Kuuntele aiempia ohjelmia täältä.

Jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *