Kekrijuhla oli maatalousyhteiskunnan sadonkorjuujuhla. Kekri tarkoitti sanana, viimeiseksi jäämistä tai jonkun päättymistä. Se merkitsi myös vuoden vaihtumista.
Kekri kuului suomalaisten työnjuhlien piiriin. Se oli ilon juhla. Silloin laulettiin, leikittiin ja tanssittiin. Siitä muodostui 1800-luvulla myös palvelusväen läksiäisjuhla, jonka jälkeen heillä oli kaksi viikkoa vapaata ennen uuteen taloon siirtymistä. Kekrinä alkoi palvelusväen vapaaviikko. Kun talossa oli syöty, juotu ja juhlittu, saivat piiat ja rengit lähteä vierailemaan kotiseudulleen.
Kekrin toisena päivänä lähdettiin ”kekriä kiertämään”. Kylissä liikkui seurueita, joissa oli mukana kekripukeiksi tai kekrittäriksi naamioituneita hahmoja ja jotka halusivat taloista kestitystä. Kylän Kaisan paimentamana saattoi kulkueeseen kuulua myös runsauden haltijatar, jonka iso rinta oli täynnä nännejä. Ilmeisesti merkittävin hahmo oli kekripukki, sarvekas ja pelottavan näköiseksi tarkoitettu olento. Kekripukki voitiin koota niin, että karhuntaljan tai vastaavan alla käveli kaksi miestä, kauhat sarvina, kirves kuonona ja pitkä varsiluuta häntänä. Olkia, turkkia ja naamareita käytettiin myös tässä rakennelmassa. Kylän Kaisaksi puettiin kylän pisin tai komein mies. Hän vartioi pukkia.
Kirkko ei hyväksynyt pakanalliseksi katsottua kekrin viettoa. Piispantarkastuksessa vuonna 1729 annettiin Rautalammilla papistolle kehotus, että ”heidän piti uskollisesti neuvoa Jumalan seurakuntaa luopumaan taikuudesta”. Useissa kirjaanpanoissa 1600- ja 1700-luvuilla oikeuden pöytäkirjat tietävät kertoa kekrilampaista, joita syötiin epäkristilliseen tapaan maanhaltijan kunniaksi. Rangaistusten pelossa perhe siirtyi esimerkiksi navettaan syömään kekrin juhla-ateriaa. Suomalaiset olivat tottuneet viettämään kekrijuhlaa, johon liittyi myös kiitos saadusta sadosta. Kielto oli niin ankara, että juhlatapa unohdettiin, samoin kuin vanhat laulut ja runot.
Teollistumisen myötä kekriperinne alkoi kadota, ja monet kekriin liittyvät tavat siirtyivät joulun ja uuden vuoden yhteyteen. Myöhäissyksyn sadonkorjuun ja pyhäinmiesten juhlan tilalle on viime vuosina työntynyt irlantilaisperäinen halloween-kulttuuri Yhdysvalloista.
Kekrin aika herättää itselläni ajatuksia maataloustuotannosta. On hienoa, että lähi-, luomutuotanto saa yhä enemmän jalansijaa sekä tuottajien, että kuluttajien valinnoissa.
Toivotan kaikille hyvää kekriä paikallisen ruuan äärellä.