Ikääntyneet ovat yhteiskunnan voimavara

On ilo ja kunnia olla tänään täällä Keravan Armas-festivaaleilla juhlistamassa ikääntymistä kanssanne.

Vaikka en itse keski-ikäisenä kuulu juhlan pääkohderyhmään, niin minäkin vanhenen, ja jonain päivänä voin toivottavasti seisoa joukossanne iloitsemassa vanhuudesta, vapaudesta, sen tuomasta mahdollisuuksista, viisaudesta ja perspektiivistä elämään.  

Armas on ainutlaatuinen tapahtuma Suomessa. En muista kohdanneeni toista yhtä elämänmakuista juhlaa, joka keskittyisi nimenomaan ikääntymisen teemoihin luovuuden, kulttuurin ja ilon kautta. 

Armaksen sanoma on tärkeä meille kaikille. Armas nostaa ikääntyneiden ääntä esiin, kannustaa jokaista juhlistamaan olemassaoloaan juuri omannäköisenään ja tuomaan itseään esiin sellaisena on kuin on, ilman rajoja tai kahleita tai käskyjä siitä, millainen täytyisi olla.

Ja ilo! Miten paljon maailmassa onkaan hukattua iloa, riemua ja energiaa kaiken arjen kiireen ja paineiden ja vastuiden alla. Meidän tulee räjäyttää ilo esiin.  Me nuoremmatkin tarvitsemme paljon iloa arkeemme, ja siitä voimme ottaa oppia teistä Armaksen tekijät ja kokijat!

Luin taannoin lehtiartikkelin jo edesmenneestä sosiologian professorista Antti Eskolasta, joka ilahtui vastaantulijan havainnosta, että hän oli iloinen vanhus. Koska sellainen hän halusikin olla! Ilonsa lisäksi Eskolalla oli myös tarkkanäköisyyttä ja kykyä kirjoittaa ylös havaintojaan ikääntyvän ja rapistuvan kehonsa näkövinkkelistä.

Viimeisenä teoksenaan Eskola julkaisi mietteitään ikääntymisestä ja hänen teoksensa Vanhuus – helpottava, huolestuttava, kiinnostava, oli eräänlainen vanhuuden ilosanoma ja aktiivisen vanhuksen ääni.  Eskola kirjoitti, kuinka suolaa, sokeria ja kermaa voi käyttää niin paljon kuin haluaa, ehkä halutessaan myös hieman punaviiniä, vanhaksi kun on jo tultu.

Eskola totesi haastattelussa, että kun lähtee rollaattorin kanssa kadulle, samalla myöntää julkisesti raihnaisuutensa. Olennaista olisi iloita, että liike yhä jatkuu.

Sen sijaan Eskolaa huolestutti yksityisten palveluntarjoajien määrätietoinen tuleminen vanhustenhoitoon. Hän piti vääränä sitä, että vanhusten tarvitsema hoito ja hoiva alistetaan markkinalogiikalle. Senioreiden tulee olla ensisijassa jotain muuta kuin kasvava bisnes.

Siihen me Arkadianmäelläkin haluamme Eskolan tavoin puuttua.

Hallitusohjelmaan on kirjoitettu yhtenä tavoitteena ikäystävällisyyden edistäminen, jolla tarkoitetaan sitä, että Suomi tunnistaa väestön ikääntymisen tuoman yhteiskunnallisen muutoksen ja varautuu siihen.

Ikääntyneet ovat yhteiskunnan voimavara, ei vain palveluiden kohde. Tavoitteena on, että terveiden elinvuosien määrä lisääntyy, toimintakyky paranee ja palvelut toimivat oikea-aikaisesti ja tehokkaasti. 

Keinoina tavoitteeseen pääsemiseksi on mm. vanhusasiavaltuutetun tehtävän ja toimiston perustaminen, hoitajamitoituksen nosto 0,7 ympärivuorokautisen hoivan yksiköissä, muistisairauksien ennaltaehkäisyn nostaminen muiden kansansairauksien rinnalle, vanhuspalvelulain päivittäminen ja kotihoidon resurssien ja laadun vahvistaminen.

Erityisen iloinen olen kuitenkin voidessani kertoa Vasemmistoliiton sosiaali- ja terveysministerin Aino-Kaisa Pekosen hankkeesta, nimittäin pienimpien eläkkeiden korottamisesta ensi vuoden alusta alkaen. 

Kansaneläkkeen täysi määrä nousee yli 30 eurolla, ja takuueläkkeen täysi määrä 50 eurolla kuukaudessa. Toteutuessaan korotus kohdistuu eläkkeensaajille, joiden eläkkeiden kokonaissumma on korkeintaan noin tuhat euroa.

Korotuksesta tulevat hyötymään noin 600.000 Suomen pienituloisinta eläkkeensaajaa. Hallituksen tavoitteena on eläkkeensaajien toimeentulon turvaaminen, köyhyyden ja osattomuuden vähentäminen sekä tasaisemmasta tulonjaosta huolehtiminen.

Armaat kuulijat

Viime vuoden Armas-festivaali tuotti Keravalla myös lehden. Siinä siteerattiinSTAKES:in pääjohtajana ja ministerinä tunnetuksi tullutta tohtori Vappu Taipaletta, joka on sanonut näin:


”Mummojen vähättelyn pitää loppua.

Ikäihmisistä puhutaan usein syyllistävästi

taakkana. Mummot eivät ole kestävyysvaje,

vaan kestävyyden tae. Kun

vanhemmat roikkuvat älylaitteissa, niin

juuri mummot antavat lapsille aikaa.”

Siinäpä sellaista syvää mummoviisautta, jolle ainakin minun on erittäin helppo aplodeerata.

Mummut ja vaarit todella ovat kestävyyden tae, sillä miten me ruuhkavuosissa elävät keski-ikäiset muuten selviäisimme elämästämme lasten ja työelämän kiireiden keskellä, jos meillä ei olisi lähipiirissämme mummuja ja vaareja? 

Kaikilla ei ole ja se on suuri sääli. Yhteisöissä on kuitenkin voimaa ja siksi meidän eri ikäisten kohtaaminen silmästä silmään ja kuulumisten kysyminen toisiltamme on niin tärkeää. Yksinäisyyttä me kaikki voimme taklata tutustumalla naapureihimme ja osallistumalla vireän kaupunkimme Keravan monenlaisiin vapaa-ajan harrastuksiin, joissa voimme tutustua uusiin ihmisiin ikään ja vuosirenkaisiin katsomatta.

Hyvät kuulijat

Ikääntyminen alkaa Armas-ajattelussa noin 60 vuotiaana. Silloin ollaan usein vielävahvasti kiinni työelämässä. Vanhukseksi voi kokea itsensä ehkä vasta 80-vuotiaana, tai silloin, kun tarvitsee ulkopuolista apua arjesta selviämiseen.

Kun siirtyy eläkkeelle, alkaa usein pitkä omaehtoisen toimeliaisuuden aika ennen vanhuutta. Sitä kutsutaan myös ns. kolmanneksi iäksi. Silloin ollaan harmaita panttereita ja usein vielä virkeitä lähtemään mukaan uusiin harrastuksiin.

Moni eläkkeelle päässyt myös tekee vapaaehtoistyötä sekä matkustelee. Ainakin moni sellainen, jolle se on taloudellisesti mahdollista. Kaikille ei ole, mutta onneksi meillä on Armas, joka tarjoaa foorumin osallistua kulttuurin tekemiseen tai ainakin siitä nauttimiseen täällä lähellä, paikallisesti.

Paikallisen kulttuuriin monipuolisuus ja värikkyys on vahvuutemme nykymaailmassa. Keravallahan sitä monipuolista ja värikästä kulttuuria löytyy vaikka mistä:

  • Suomen parhaasta kirjastosta, joka on kaikkien meidän yhteinen olohuone kirjoineen, kulttuuritapahtumineen ja erilaisine yhteiskunnallisine keskustelutilaisuuksineen.
  • Sinkasta, joka tarjoaa tuoreita kurkistuksia moderniin taiteeseen, mielenkiintoisiin marginaaleihin tai paikalliseen historiaamme.
  • Keravalaista kulttuuria löytyy niin Aurinkomäeltä, alikulkutunneleista ja purkutaiderakennuksista, Galleria Allista ja Allin tallista sekä kaikkialta, missä keravalaiset kokoontuvat yhdessä nauttimaan kulttuurista ja tekemään itse kulttuuria.
  • Kansalaisopistosta, musiikkiopistosta, tanssiopistosta, kuvataidekoulusta, Vekarateatterista ja KUT:sta, yhdistyksistä ja seuroista, eläkeläisjärjestöistä sekä tietenkin täältä Armas-festivaalilta.

  • Armas-festivaali arvostaa ikäihmisiä taiteen ja kulttuurin kokijoina, tekijöinä, osallistujina sekä innovoijina. Se kannustaa ja kutsuu paikallisia harrastajaryhmiä esille sekä esiintymään. Se kutsuu esiintymään myös tunnettuja, ikääntyneitä ammattitaiteilijoita.

Luin Helsingin Sanomista Pirkko Saision ja Marja Packalenin haastattelun heidän uudesta näytelmästään Valehtelijan peruukki, jossa he käsittelevät vanhenemista.

Viehätyin kovasti heidän ajatuksistaan, ja siteeraan tähän pätkän haastattelusta:

 SAISIO kertoo, että ikääntymisen huomaa jaksamisessa. Ikä ei ole pelkkä numero.

”Mutta se on myös lempeyttä ja rentoutta”, Packalén sanoo.

”Olen suorittajatyyppi, mutta oppinut relaamaan ja saatan nykyisin mökilläni mennä keinuun istumaan ja avata viinipullon.”

”Vanhenemisessa hirveän kivaa on, kun ei ole mitään menetettävää eikä varsinkaan sosiaalisesti saavutettavaa. Voi tehdä juttuja omaksi ilokseen”, Saisio komppaa.

”Eikä mikään enää hävetä niin kuin nuorempana”, Packalén jatkaa.

MOLEMMAT ovat huomanneet, että elämää taaksepäin katsoo paljon lempeämmin ja pikkuasiat unohtuvat.”

Ikääntyminen kuulostaa tämän valossa houkuttelevalta ja tavoiteltavalta, jos minulta kysytään. Vanhuus ja viisaus ovat tavoittelemisen arvoisia asioita.

Toivotan teille antoisaa ja iloista, riemukasta kulttuurin ja iän tuoman viisauden juhlaa!

Keravan Armas-festivaalin avajaisten juhlapuhe 14.9.2019

Jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.