Keskustelua on käyty rakenneuudistuksista ja kestävyysvajeesta. Verovajeen huomiointi on jäänyt vähälle. Harmaaseen talouteen ja veroparatiiseihin katoaa vuosittain jopa 15 miljardia, joista Suomen valtion veromenetys on noin 5 miljardia euroa.
Eniten vuotaa pääomatulojen verotus. Kansainvälisen sijoitustoiminnan tuotoista veroja maksetaan omantunnon mukaan. Syynä on, että osakkeiden ja arvopapereiden omistus on harvoin rekisteröity todellisen edunsaajan, eli verovelvollisen mukaan.
Toinen verovälttelyn muoto on aggressiivinen verosuunnittelu. Useassa maassa toimivat yritykset ilmoittavat kustannuksensa korkean kustannustason maissa ja ottavat voittonsa ulos matalan verotuksen tai nollaverotuksen maissa.
2012 eduskunnan tarkastusvaliokunta määritteli aggressiivisen verosuunnittelun osaksi verovajetta, ja esitti, että verovaje kartoitetaan veromuodoittain. Kartoitustyö toteutettiin kuitenkin vain osittain.
Veropohjan heikentäminen on väärin. Se luo painetta kasvattaa tavallisten ihmisten verotusta tai leikata palveluita, kuten terveydenhuoltoa ja peruskoulutusta. Kumpikaan ei ole fiksua. Veroparatiisit tulee sulkea. Suomen on otettava aktiivinen linja tähän omassa lainsäädännössään ja EU:ssa.
Suomen on liityttävä rahoitusmarkkinaveroa ajavien maiden joukkoon. Yritysten maakohtainen kirjanpito on otettava Suomen kärkitavoitteeksi. Omistusten piilottamista hallintarekistereihin ei saa hyväksyä, vaan arvopaperien omistaminen on rekisteröitävä todellisen omistajan nimiin.
Finnwatch selvitti, että suomalaiset eläkeyhtiöt ovat sijoittaneet veroparatiiseihin yli 37 miljardia euroa. Työeläkelaitoksesta riippuen veroparatiisirahastot muodostavat 60-70 % rahastosijoituksista.
Olisi isänmaallisempaa, että eläkeyhtiöt sijoittaisivat kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen rakentamiseen ja uutta teknologiaa kehittäviin teollisuusinvestointeihin. Se on vastuullista sijoitustoimintaa, jolla luodaan kohtuullisten tuottojen lisäksi työtä ja hyvinvointia.
(Julkaistu aiemman Keski-Uusimaassa)
Epäilen vahvasti ettei Suomesta katoa veroparatiiseihin ja harmaaseen talouteen 5 mrd verotuloja. Viiden miljardin veron kerryttäminen vaatisi 25 mrd euron verotettavat voitot (20% veroasteella). 25 mrd euron voitot vaatisivat 312 mrd piilotetun liikevaihdon (8% nettovoittoprosentilla). Voiko harmaa talous ja veroparatiisitoiminta olla suuruusluokaltaa suurempaa kuin koko Suomen kansantalous (204 mrd). Piilotettuna olisi yli 30 Keskoa (9 mrd) vastaava liikevaihto? Suomen yritysten tulovero oli kokonaisuudessa 4 miljardia (2014) joten ei piilossa voi olla 5 miljardia. Epäilen että harmaan talouden torjunnalla ja veroparatiisikampanjalla saataisiin kokoon 100-300 miljoonaa euroa valtion kassaan.