Kanniston kouluun tulossa ruotsinkielistä opetusta, ponsi suomenkielisistä alaluokista

Keravan kasvatus- ja opetuslautakunta päätti eilen 20.9.2010 kokouksessaan lopettaa sopimuspohjaisen ruotsinkielisen 1–6 vuosi-luokkien perusopetuksen ostamisen Sipoon kunnalta nykyisen sopimuksen umpeutuessa lukuvuoden 2010–2011 päättyessä. Sipoolta ostettu opetus on ollut kallista, samoin oppilaiden koulukuljetusten järjestäminen.

Olen tyytyväinen, että lautakunta päätti siirtää vuosiluokkien 1–6 perusopetuksen kunnan itse järjestettäväksi perusopetukseksi Kanniston kouluun, joka on ollut tyhjillään yli vuoden. Mielestäni Kanniston lähikoulun lakkauttaminen oli jo alunperin virhe, ja tällä päätöksellä saadaan Kannisto palautettua jälleen koulukäyttöön, ja se on askel oikeaan suuntaan.

Jossain vaiheissa Kanniston tyhjiin koulutiloihin kaavailtiin virastotiloja, joka olisi ollut epäkäytännöllinen ja kallis ratkaisu remontteineen kaikkineen. Kanniston koulu on kuitenkin suunniteltu ja rakennettu koulutiloiksi, joten tällä päätöksellä vältytään ainakin osittain turhilta remonteilta. Aiemman kaupunginhallituksen päätöksen mukaan osa koulutiloista ollaan jo remontoimassa päiväkotikäyttöön, jota perusteltu sillä, että päiväkotitiloista on Keravalla tällä hetkellä pulaa.

Olen myös tyytyväinen ratkaisusta, jossa veronmaksajille kalliimmiksi tulevista ostopalveluista luovutaan ja siirrytään kunnan itsensä järjestämään palvelutuotantoon, tässä tapauksessa perusopetukseen.

Jätin myös päätökseen lautakunnsassa seuraavan ponnen Niina Saarisen, Pirjo Kaperin, Hanna Rautamiehen, Kim Savolaisen ja Iiro Silvanderin kannattamana:

”Käynnistetään valmistelu ruotsinkielisen perusopetuksen kanssa samanaikaisesti suomenkielisen perusopetuksen alaluokkien palauttamisesta Kanniston lähikouluun, ainakin 1-2 luokkien osalta tarvittaessa, jotta Kanniston alueen lapsia ei tarvitsisi sijoittaa Kiltaan sellaisina vuosina, jolloin Savion koulussa on tilanahtautta.”

Ponteni muotoilusta tuli melkoinen kielikukkanen, joka johtuu siitä, että muutin ehdotustani hieman kokouksen kuluessa. Virkkeestä tuli kompromissin takia nopeasti muokattuna tuollainen – mutta kyllä siitä idea varmasti kuitenkin selviää.

Odotan mielenkiinnolla, miten kaupunginhallitus ensi viikolla suhtautuu asiaan. Lautakunta on se elin, joka päättää Keravalla koulujen perustamisista ja lakkauttamisista, mutta tuoreessa muistissa on, että kaupunginhallitus saattaa joskus käyttää valtaansa lautakunnan yli, käyttämällä kuntalakiin sisältyvää otto-oikeuttaan.

Jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *