Kasvisruoka päivittäiseksi vaihtoehdoksi kouluruokailuun Keravalla

Tein 8.3.2010 Keravan kaupunginvaltuustossa seuraavan aloitteen, jonka allekirjoitti yhteensä 33/51 valtuutetusta. Arvelin, että tällaisella valinnanvapautta ja sen kautta kasvisruoan syöntiä edistävällä aloitteella on paremmat mahdollisuudet menestyä Keravalla, kuin että olisin esittänyt Helsingin ja Tampereen mallin mukaista kerran viikossa kaikille tulevaa kasvisruokapäivää.

Kasvisruoka päivittäiseksi vaihtoehdoksi kouluruokailuun Keravalla

Kolmasosa suomalaisen ympäristövaikutuksista syntyy ruokailusta. Kasvisruoan lisäämisellä joukkoruokailussa voidaan merkittävästi pienentää kasvihuonekaasupäästöjä ja ekologista jalanjälkeä.

Ravinnon ilmastovaikutukset syntyvät tuotantoketjun eri vaiheissa kuten rehuntuotannossa, karjankasvatuksessa, liikenteessä ja elintarviketeollisuudessa. Eläinperäisten tuotteiden kuten lihan ja meijerituotteiden ilmastovaikutukset ovat suuremmat kuin kasvikunnan tuotteiden. YK:n elintarvike- ja maatalousjärjestö FAO on arvioinut, että eläintuotanto on liikennettäkin pahempi kasvihuonepäästöjen lähde.

Lihankulutus on ollut kasvussa: vuonna 2008 suomalaiset söivät lihaa keskimäärin 77 kg henkeä kohden. Vihanneksia puolestaan kulutettiin viime vuonna henkeä kohden 69 kg. (Tilastokeskus, Ravintotase, 2009) Suomalaisten kasvisten syönti on suositeltua tavoitetta alhaisempaa.

Koulujen tavoitteena on kasvattaa lapsia terveellisiin ravintotottumuksiin, elämäntapoihin ja eettisesti kestäviin arvoihin. Kasvisruoan tarjonnan lisääminen kouluissa kannustaisi lapsia ja nuoria omaksumaan ympäristön ja terveyden kannalta hyviä ruokailutottumuksia.

Kouluruokasuosituksessa vuodelta 2008 suositellaan ateriavaihtoehtona kasvisruokaa. Kasvisruoan käytön edistämisen kannalta ratkaisevaa on kasvisruoan laatu ja maku.

Keravan kouluissa kasvisruokaa on tällä hetkellä saatavilla päivittäin erikoisruokavaliona, mutta se edellyttää sitoutumista jokapäiväiseen kasvisruokailuun, eikä siten ole tarjolla kaikille oppilaille.

Vaihtoehtojen vapaalla valittavuudella edistettäisiin kasvisruoan käyttöä ja tutustumista erilaisiin raaka-aineisiin ja makuihin. Säännöllisellä, riittävällä ja mieluisalla opiskelija- ja kouluaterialla on merkittäviä terveysvaikutuksia. Ympäristökasvatus ja ekologisesti kestävä toimintatapa ovat osa koulujen opetusta.

Me allekirjoittaneet valtuutetut esitämme, että Keravan kaupungin kouluissa ja oppilaitoksissa otetaan käyttöön kasvisruoka päivittäisenä ateriavaihtoehtona, joka on kaikkien ruokailijoiden vapaasti otettavissa.

Keravalla 8.3.2010

Pia Lohikoski

sekä 32 muuta Keravan kaupunginvaltuutettua

Jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *