Katse lapsiin ja koulutukseen

Eduskunnan päätökset vaikuttavat lasten ja nuorten kasvu- ja elinolosuhteisiin. Aiemmin lapsi- ja perhepolitiikkaa arvostettiin taloudellisesti vaikeinakin kausina. Sodan jälkeisenä pula-aikana tehtiin monia uudistuksia, kun köyhä Suomi halusi satsata lapsiin, tasa-arvoon ja tulevaisuuteen.

Yhteiskunnan tuki perheille on heikentynyt. Lapsilisiä leikattiin tämän vuoden alusta ja indeksikorotukset oli jäädytetty jo aiemmin. Lapsilisien taso oli ennen nykyhallituksen tekemää leikkausta yli 20 % alempi kuin vuonna 1994.

Lapsiperheiden heikentyneet tulot, kohonneet asumiskulut ja työttömyysuhka ovat ajaneet perheitä talousongelmiin. 1990-luvun laman virheitä ei haluta toistaa, mutta päätöksistä nähdään, ettei aiemmista leikkauksista ole opittu. Hallitus on leikannut kuntien valtionosuuksia, joilla rahoitetaan lasten ja perheiden palveluja.

Lasten ja nuorten hyvinvointi on yhä jakautuneempaa. Vaikka valtaosa voi hyvin, entistä suuremmalle joukolle kasautuu ongelmia. Pahimmillaan nämä johtavat koulutuksen, sosiaalisten suhteiden ja työelämän ulkopuolisuuteen ja syrjäytymiseen, joka tulee inhimillisesti ja taloudellisesti kalliiksi. Lastensuojelun rahoitus on turvattava ennaltaehkäisevien ja korjaavien palveluiden osalta.

Kansainvälisten tutkimusten mukaan tehokkaimmin syrjäytymistä ehkäistään kehittämällä kaikille lapsille ja nuorille suunnattuja palveluja. Tehokkainta on investoiminen laadukkaaseen varhaiskasvatukseen. Varhaiskasvatuksessa luodaan pohja elinikäiselle oppimiselle sekä kulttuuriselle ja sivistykselliselle tasa-arvolle.

Suomalaisten koululaisten oppimistulokset ovat olleet maailman huippuja, mutta viime aikoina ne ovat heikentyneet. Koulutuksestakin on leikattu. Leikkaukset heikentävät opetuksen laatua ja koulutuksen saavutettavuutta.

Vasemmiston mielestä leikkauspolitiikan tiellä ei pidä jatkaa. Laadukkaan esi- ja perusopetuksen sekä toisen asteen koulutuksen voimavarat on turvattava. Suuria varhaiskasvatus- ja opetusryhmiä on pienennettävä lainsäädännön keinoin. Opiskelun tukeen ja opinto-ohjaukseen on panostettava. On aika satsata lapsiin ja koulutukseen.

(julkaistu Keski-Uusimaassa)

Jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *