Kierrätetään valtuustokin

Kuten olen jo aiemmin tuonut esiin, minua harmittaa Keravalla se, että kierrätyspisteistä puuttuvat kartongin keräysastiat. Helsingissä asuessamme totuimme viemään maito-, mehu-, jogurtti- jne. purkit sekä erinäiset muut kartonki/pahvipakkaukset pihassamme olevaan keräyspisteeseen. Keravalla pisteitä on valitettavasti todella nihkeästi.

Meillä täällä Sompiossakin oli ennen keräysastia myös kartongille, mutta jostain syystä siihen ei oltu varattu tuollaista umpinaista ja syvää kiinteää molok-keräysastiaa, vaan jotkin tuulessa nurin menevät irtonaiset keräyslaatikot. Kun sitten keräyssysteemiä muutetiin, niin kartongin keräyspisteet poistuivat ja lähimmät löytyvät nyt keskustasta S-marketilta ja Kanniston Siwalta. Toki kerrostaloissa varmasti nämä keräysastiat löytyvät, mutta täällä omakoti- ja rivarialueilla ei niiden osalta kierrätystä ole tehty kovin helpoksi.

Ihmettelen, että miksi Sompion hienossa kierräyskelpoisen jätteen keräyspisteessä ei voisi olla samanlaista kiinteää jäteastiaa kartongille kuin täällä on myös paperille, lasille ja pienmetallille. Olisi paljonkierrätykseen kannustavampaa, jos kaikissa kaupunginosissa olisi kunnolliset keräyspisteet myös maitotölkeille ja muulle kartonki-/pahvijätteelle.

Niinpä olen sitä mieltä, että Keravan kaupunginvaltuustoon pitää saada kierrätysmyönteisten valtuutettujen enemmistö. Kierrätetään siis myös valtuutettuja, jotta saadaan sellainen valtuusto, joka haluaa tehdä arkiset ympäristöteot helpoiksi keravalaisille kaikilla keravan asuinalueilla. Kerava tarvitsee punavihreän valtuuston, joka haluaa pitää huolta sekä sosiaalisesta oikeudenmukaisuudesta että huolehtia yhteisen ympäristömme tulevaisuudesta!

Tervetuloa osallistumaan aiheeseen liittyen järjestämääni tilaisuuteen:

Avoin yleisökeskustelu torstaina 9.10. klo:18

Cafe Intro, Paasikivenkatu 4, Kerava

– Miten Kerava voi toimia ilmastonmuutosta vastaan?
– Kuinka kierrätys, energiansäästö, liikenne, kaavoitus jne. ympäristöasiat on Keravalla järjestetty?
– Mitä keravalainen voi arjessaan tehdä, jotta elinympäristömme voisi hyvin ja säilyisi turvallisena sekä terveellisenä tuleville sukupolvillekin?

Keskustelemassa mm:
– PAAVO ARHINMÄKI, kansanedustaja, Vasemmistoliiton 1. varapuheenjohtaja

– TAPANI HÄNNINEN, projektikoordinaattori, Keravan kaupungin ympäristöosasto

– HEIKKI KOMOKALLIO, Keravan Vasemmistoliiton valtuutettu ja kaupunkikehitysjaoston jäsen

Tilaisuuden juontaa ja kysymyksiä esittää PIA LOHIKOSKI, VTM, äiti, kierrätysasioista kiinnostunut keravalainen kunnallisvaaliehdokas

Järjestää:Pia Lohikosken tukiryhmä ja Keravan Vasemmistoliitto

Jaa: