Valtiovarainministeri Riikka Purra on nostanut teemakseen koulujen segregaation ja haikaillut 1980-luvun peruskoulun perään, jossa kenenkään ”ei tarvinnut koulushopata”.
Olemme saman ikäisiä, ja lapsuudessamme peruskoulut olivat tasaisen hyviä lähikouluja, joissa samoissa luokissa opiskelivat niin pankinjohtajien ja lääkäreiden kuin duunareiden ja työttömienkin lapset.
Purran väite siitä, että nykyinen koulushoppailu on reaktio lähikoulujen tason laskuun, kääntää kuitenkin syy-seuraussuhteet päälaelleen. Ilmiö ei ole syy, vaan seuraus siitä politiikasta, joka on viime vuosikymmeninä ajanut palveluverkkoa alas ja leikannut koulutuksen resursseja.
Peruskoulun synty 1970
Suomalaisen peruskoulun alkuperäinen idea ja sen suurin saavutus on ollut sen kyky murtaa luokkayhteiskunnan rakenteita ja tasoittaa perhetaustan tuomaa epätasa-arvoa. Tämän idean rakensivat vasemmistolaiset poliitikot.
Vuonna 1968 hyväksytty peruskoululaki oli pitkän kamppailun tulos, joka vaati toteutuakseen demarien, vasemmiston ja keskustan yhteistyön. Peruskoulua vastustivat kokoomus ja yksityisoppikoulujen omistajat.
Ennen 1970 voimaan astunutta peruskoulu-uudistusta varakkaiden lapset suuntasivat oppikouluun muiden jäädessä kansakouluun.
Peruskoulu purki koulujen luokkajakoa tuomalla saman opetussuunnitelman, maksuttomat kirjat ja lämpimän kouluruoan jokaisen saataville perheen tuloista riippumatta.
1990-luvun laman vaikutus
Tämä kansainvälisesti ihailtu menestystarina alkoi rakoilla 1990-luvun lamapolitiikan ja sääntelyn purun myötä. Kun kouluvalinta vapautettiin, luotiin pohja nykyiselle segregaatiolle.
Muutokset osuivat samaan aikaan, kun asuinalueet alkoivat eriytyä tulotason mukaan. Kun 2000-luvulla mukaan tuli väestörakenteen muutos, luokkahuoneet alkoivat heijastaa asuinalueiden ja kielitaustan jakautumista.
Tänä päivänä peruskoulu kohtaa eriarvoisuuden kaksoiskriisin, jota nostalgia ei ratkaise. Kun suurissa kaupungeissa ja pääkaupunkiseudulla koulut eriytyvät sosioekonomisesti, muualla Suomessa, jopa Uudenmaan reuna-alueilla, palveluita murentaa väestökato.
Miten segregaatiota puretaan?
Ratkaisu koulusegregaation purkamiseen ei löydy kenenkään syyllistämisestä eikä Purran ennustamista yksityiskouluista, vaan tasapainoisesta asuntopolitiikasta ja myös peruskoulun juurilta: laadukkaista lähikouluista.
Siksi resurssien tarveperusteinen kohdennettu lisääminen eniten tukea tarvitseville kouluille on oppimistulosten erojen kaventamisen ydin. Lisäresursseilla mahdollistettaisiin pienemmät luokkakoot, enemmän erityisopettajia sekä riittävästi kielellistä tukea.
Kun opettajalla olisi luokassa tarvittavat apukädet ja aikaa kohdata jokainen oppilas yksilönä, luokan oppimisympäristö rauhoittuu ja oppimistulokset nousevat. Jokainen lapsi saisi ansaitsemansa tuen ja oppii oppimaan.
Kehittämistä, ei leikkauksia
Lasten hyvinvoinnin ja oppimistulosten parantamiseksi voisi myös harkita iltapäiväkerhojen ja harrastamisen Suomen mallin kehittämistä kokonaiskoulupäivän suuntaan.
Saksassa malli tuo läksyavun ja tukiopetuksen iltapäivisin osaksi koulupäivää. Ruotsin kokonaiskoulupäivässä vapaa-ajan pedagogit toimivat opettajien työpareina ja vetävät iltapäivisin kaikille avointa harrastustoimintaa.
Peruskoulun menestys on perustunut kykyyn luoda tasa-arvoa yhteisten rakenteiden kautta. Vain pitämällä huolta siitä, että koulutuksesta ei leikata ja resurssit ovat kunnossa, voimme taata laadukkaan lähikoulun ja hyvät oppimistulokset jokaiselle lapselle.