Jätin aiemmin tällä viikolla kirjallisen kysymyksen kulttuuri- ja tapahtuma-alan tuen tasapuolisesta riittävyydestä. Alalla on paljon ammattilaisia, jotka ovat joutuneet kamppailemaan toimeentulon kanssa jo pitkään, eivätkä nykyiset toimet välttämättä riitä auttamaan kaikkia tukea tarvitsevia.
Koronapandemiasta johtuneet yleisötapahtumien sulut ovat koskettaneet kulttuuri- ja tapahtuma-alan toimijoita hyvin eri tavoin. Toistuvat rajoitukset ja epävarmuus aiheuttivat paitsi työttömyyttä, myös vajaatyöllisyyttä: keikkoja ei ollut riittävästi, jotta perheen olisi voinut elättää. Osa yksinyrittäjistä tai freelance-työntekijöistä ovat olleet taloudellisten tukijärjestelmien väliinputoajia ja tuhannet ihmiset kärsivät edelleen taloudellisesta ahdingosta.
Hallitus on tukenut kulttuurialaa eri tavoin, ja tulonmenetyksiä on korvattu muun muassa Taiteen edistämiskeskuksen Taiken kautta myönnettävin apurahoin. Lisäksi päätoimisia yrittäjiä on tuettu väliaikaisella oikeudella työttömyysturvaan.
Kuitenkin monet alan ammattilaiset ovat olleet tuen osalta väliinputoajia.
Uudet, työn joustavat muodot ovat kulttuurialalla tyypillistä. Vuonna 2020 kulttuurialan työllisistä 28% oli yrittäjiä. Osa yksinyrittäjistä tai freelance-työntekijöistä ei ole päätoimisia yrittäjiä tai kokeneita apurahataiteilijoita. Työtä tehdään esimerkiksi osana työryhmää tai tapahtumatuotantoa, eikä apuraharumba ole tuttua hommaa.
Vaikka yleisötapahtumia voidaan taas järjestää, on monen alan ammattilaisen työtilanne yhä heikko. Mielestäni tukijärjestelmää tulisi tarkastella niin, että varmistetaan myös näiden alan ammattilaisten toimeentulo. Kulttuuriala tulee saada takaisin jaloilleen – sitä tarvitaan synkkinä aikoina enemmän kuin koskaan.