Kulttuurialan kohtuuttoman kurituksen loputtava – alueille saatava selkeät ohjeet koronaturvallisten tapahtumien järjestämiseksi

Vasemmistoliiton kansanedustajat Veronika Honkasalo ja Pia Lohikoski kritisoivat kulttuuri- ja tapahtuma-alan kylmää kohtelua koronarajoitusten käänteissä. Etelä-Suomen aluehallintovirasto teki perjantaina jatkopäätöksen, jonka mukaan Helsingin ja Uudenmaan kuuden hengen kokoontumisrajoitus pysynee voimassa toukokuun loppuun. Tämä tarkoittaa, että elokuvasalit ja teatterit pysyvät edelleen kiinni eikä kulttuuritapahtumia voi järjestää.

Aluehallintovirastot tekevät kulttuuri- ja tapahtuma-alaa koskevat päätökset tartuntatautilain perusteella. Päätösten taustalla on kuitenkin vaikuttanut voimakkaasti sosiaali- ja terveysministeriön ohjaus. 

– Hallituksen on päätöksissään arvioitava rajoitusten oikeudenmukaisuutta ja varmistettava, että aluehallintovirastot noudattavat sen ohjeistusta. Sosiaali- ja terveysministeriön on välittömästi toimitettava aveille selkeät ohjeet, joissa turvallisten kulttuuritapahtumien järjestäminen mahdollistetaan, Lohikoski sanoo.

– Tilanne on pitkään ollut kulttuuri- ja tapahtuma-alalla täysin kohtuuton sen oltua reilun vuoden lähes täydessä sulussa. Hätä alalla on suuri ja kulttuurialan toimijat ovat syystä vihaisia ja turhautuneita, Honkasalo sanoo.

– Eri pykälistä ja eri päätöksentekijöiltä tulevat määräykset johtavat epäloogiseen ja epäreiluun tilanteeseen, kun elokuva- ja muut teatterit kuuluvat edelleen huomattavasti kovempien rajoitusten piiriin kuin vaikkapa ravintolat.Kulttuuritapahtumissa voidaan pitää turvavälit ja maskit koko ajan, kun taas ravintoloissa maski riisutaan syödessä ja juodessa, Lohikoski sanoo.

– Vaikeissa tilanteissa olevia toimialoja ei pidä asettaa vastakkain, ja ravintoloiden pitkäaikaisen ahdingon jälkeen niitä koskevien rajoitusten helpottaminen on täysin paikallaan, mutta joku roti on toimialojen kohtelussa oltava. Jos ravintolassa istuminen katsotaan koronaturvalliseksi, kyllä sitä on teatteriesityksen tai konsertin katsominenkin, Lohikoski sanoo.

Hallituksen exit-strategiassa on asetettu tavoitteeksi rajoitusten asteittainen hellittäminen ja tapahtumien turvallinen järjestäminen. Kulttuuri- ja tapahtuma-alalla onkin tehty paljon erilaisia toimia tapahtumien koronaturvallisuuden varmistamiseksi, ja myös aivan uudenlaisia toimintamuotoja on kehitetty. Erityisesti tilat, joissa on numeroidut istumapaikat, mahdollistavat turvallisten tapahtumien järjestämisen. 

– Kuuden hengen rajoitus Musiikkitalon tai suuren elokuvateatterisalin kokoisessa tilassa on kohtuuton. Tapahtumajärjestäjät ovat jo syksyllä luoneet toimivia malleja väljien tilaisuuksien järjestämiseen. Ylipäätäänrajoitusten pitää perustua tapahtuman ja paikan luonteeseen jonkin mielivaltaisen numeron sijaan, ja niiden perusteiden on oltava selkeät,sanoo Honkasalo.

Jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *