Harva uutta kotipaikkaa pohtiva asunnon ostaja, vuokraaja tai rakentaja vertailee kuntien veroprosentteja, vaan katse on asuinympäristön viihtyisyydessä ja palveluiden laadussa.
Päiväkodeilla, kouluilla ja oppilaitoksilla on suuri merkitys, kun kasvatetaan lapsista ja nuorista uusia osaajia sekä houkutellaan asukkaiksi uusia veronmaksajia.
Sosiaali- ja terveyspalveluiden siirryttyä hyvinvointialueiden vastuulle, on koulutuksesta tullut yhä keskeisempi osa kuntien järjestämiä palveluja. Kasvatus- ja opetustoimen osuus on nykyään kuntien budjeteista yli 60 prosenttia.
On kuntapäättäjien käsissä, turvataanko päiväkotien ja koulujen toimivat ryhmäkoot sekä lukioiden ja ammatillisten oppilaitosten opintotarjonta. Oppiminen ja hyvinvointi ovat aiempaa eriytyneempiä. Koulutuksen riittämättömät resurssit vaikuttavat eniten heikommassa asemassa oleviin lapsiin ja nuoriin.
Varhaiskasvatus tukee lapsen hyvinvointia, kehitystä ja oppimista sekä kaventaa hyvinvointieroja. Päiväkodeissa luodaan pohja oppimiselle ja koulutukselliselle tasa-arvolle. Varhaiskasvatuksen laadulle tärkeintä on koulutettu, riittävä ja sitoutunut henkilöstö sekä pienet ja pysyvät lapsiryhmät.
Peruskouluja on vahvistettava niin, että jokaiselle lapselle turvataan riittävät perustiedot ja -taidot, jotta kaikki saavat kunnolliset valmiudet siirtyä toisen asteen opintoihin. Koulujen ryhmäkokojen on oltava nykyistä pienempiä ja ryhmissä on oltava riittävä määrä päteviä opettajia, ohjaajia ja erityisopettajia.
Harrastuskustannusten kasvu on lisännyt eriarvoisuutta lasten ja nuorten vapaa-ajassa. Kuntien maksuton ja kohtuuhintainen vapaa-ajan harrastustoiminta lapsille ja nuorille on välttämätöntä. Nuorisotyö, harrastukset, kirjasto sekä kulttuuri- ja liikuntapalvelut tukevat lasten ja nuorten mielenterveyttä, osallisuutta, hyvinvointia ja kehitystä.
Syntyvyyden aleneminen ja väestön ikääntyminen haastavat yhteiskunnan sosiaalista ja taloudellista kestävyyttä. Lapsi- ja perheystävällisellä päätöksenteolla kunta voi erottua edukseen sekä turvata omaa tulevaisuuttaan.
Pia Lohikoski
Kansanedustaja, VAS
Kaupunginvaltuutettu, Kerava