Lapsen oikeuksien päivä on joka päivä

Tänään 20.11. vietetään lapsen oikeuksien päivää. YK:n lapsen oikeuksien sopimus täyttää tänä vuonna 20 vuotta. Juhlavuoden pääteemana on kaikkien alle 18-vuotiaiden lasten oikeus osallistua, vaikuttaa ja tulla kuulluksi.

Anna päivä lapsen oikeuksille

Työnantajani Humanistinen ammattikorkeakoulu HUMAK toteuttaa syksyllä 2009 Anna päivä lapsen oikeuksille -kampanjan. Jokainen humakilainen osallistuu käyttämällä yhden työpäivän lapsen oikeuksien toteuttamiseen. Kampanjan avulla HUMAK haluaa panostaa lapsen oikeuksien juhlavuoteen. HUMAKin Anna päivä lapsen oikeuksille -kampanjan toimintakuukausi on marraskuu, jonka aikana HUMAK panostaa yli 1200 tuntia lasten oikeuksien toteuttamiseen.

Itse annoin päivän lapsen oikeuksille 10.11. työskentelemällä päivän Keravan nuorisotoimistossa auttamassa nuorten tapahtuman viestinnässä. Samalla tutustuin Keravan nuorisotoimen toimintaan ja työntekijöihin. Täytyy kyllä sanoa, että Keravan nuorisotoimessa tehdään erittäin arvokasta ja tärkeää työtä, mutta aivan liian niukoilla taloudellisilla resursseilla.

Tapahtuma, jonka viestinnässä työskentelin, on The Underground Party @ Wanha Kino, joka järjestetään perjantaina 27.11.2009 klo:18-23. Kyseessä on ilmainen päihteetön tapahtuma 13-17-vuotiaille nuorille, jossa esiintyy mm. Wasting Daylight. Tapahtumassa jaetaan vuoden ”Keravalainen Nuorisotyön vaikuttaja 2009” -palkinto. Iltaan ovat tervetulleita piipahtamaan myös Keravan nuorisotoimen työstä kiinnostuneet aikuiset ja erityisesti keravalaisten nuorten vanhemmat. Itse aion piipahtaa tapahtumassa.

Ennaltaehkäisy on parasta säästöä

Kuinkahan moni meistä kunnallisista päättäjistä tietää, että meillä on Suomessa olemassa sekä nuorisolaki että myös nuorisotyötä käsittelevä ja velvoitteita asettava lastensuojelulaki? Kuinka moni tietää, että yhden nuorisotyöntekijän palkkakustannukset olisivat kunnalle vuodessa pienemmät, kuin yhden huostaan otetun lapsen kustannukset?

Ennaltaehkäisevään toimintaan kannattaisi satsata sekä inhimillisten kustannusten että taloudellisten kustannusten takia. Ennaltaehkäisevä työ on parasta säästöä ja se on satsaus lasten ja nuorten valoisampaan tulevaisuuteen. Samaan asiaan liittyvät myös päivähoidon ja koulujen inhimilliset ryhmäkoot sekä lasten hoitajien ja opettajien jaksamisesta huolehtiminen. Koskahan Keravan päättäjien enemmistö ymmärtäisi tämän?

Lasten ja nuorten valtuutettu

Olen allekirjoittanut jo ennen kunnallisvaaleja Suomen Nuorisoyhteistyö – Allianssin lanseeraaman lasten ja nuorten valtuutetun sopimuksen. Sen allekirjoittaneena sitoudun kaikessa päätöksenteossa miettimään päätösten vaikutuksia lapsiin sekä ajamaan lasten ja nuorten asioita.

Jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *