Lautakunta päätti vauhdittaa Kurkelan koulun laajennusta

Sain 28.10.2009 kokouksessa kasvatus- ja opetuslautakunnan yksimielisen tuen esitykselleni, jossa Kurkelan koulun laajennuksen aikaistamisella pyrimme purkamaan Sompioon muodostuneen jättiyläkoulun.

Lautakunta haluaa, että lukiorakennukseksi korjatun entisen Nikkarin yläkouluoppilaiden opiskelutilat ratkaistaan Kurkelan koulua laajentamalla. Kurkela toimii tällä hetkellä alakouluna, joka laajennuksen yhteydessä muutettaisiin yhtenäisen perusopetuksen kouluksi luokille 1-9.

Tällä hetkellä Keravalla on aiempien kolmen yläkoulun oppilaat jaettu kahteen yläkouluun, joista tänä vuonna Keravanjoella Jaakkolassa opiskelee 468 (osa parakeissa) ja Sompion yläkoulussa 740 murrosikäistä. Kurkelan koulun laajennushanke on tällä hetkellä merkittynä Keravan investointisuunnitelmassa kovin kauas, eli vuosille 2016-2018.

Yksimielisesti hyväksytty esitykseni oli:

”Lautakunta esittää kaupunginhallitukselle ja edelleen kaupunginvaltuustolle päätettäväksi vuoden 2010 budjetin investointiosan käsittelyn yhteydessä, että Kurkelan koulun hanketta aikaistetaan jo vuosille 2011-2013. Lisäksi esitämme, että suunnittelutyöt käynnistetään jo vuoden 2010 aikana, jotta on valmius hakea mahdollisia valtion rakennusavustuksia vuodelle 2011.”

Nyt sitten toivotaan, että hankkeelle löytyisi tukea myös hallitus- ja valtuustotasolta!

Rahaa koulujen atk-investointeihin

Tämän lisäksi lautakunnassa päätettiin mm. äänestyksen jälkeen (äänin 8-3) esittää myös Nikkarin koulun remontin yhteydessä irtaimen käyttöomaisuuden hankinnasta ylijääneistä tälle vuodelle 2009 budjetoiduista rahoista siirrettäväksi 100 000 euroa käytettäväksi muihin kasvatus- ja opetustoimen atk-hankintoihin.

Käytännössä Nikkarin laite- ja sisustushankinnat siis saatiin toteutettua budjetoitua edullisemmin, mutta lautakunta haluaa osoittaa tuota ylijäänyttä rahaa muiden paljon heikommin varusteltujen koulujen laitteistoihin. Onhan tiedossa, että joissain kouluissa ollaan opetusteknologiassa yhä pelkän liitutaulun varassa, joten käyttöä tuolle investointirahalle todellakin on.

Tästä asiasta esityksen teki Niina Saarinen (sd.) ja kannatuspuheen käytti Pia Lohikoski (vas.) .

Jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *