Hallitus päätti elokuun lopussa budjettiriihen yhteydessä rakennepoliittisesta ohjelmasta. Hallituksen tarkoituksena on mm. lyhentää perhevapaita ja saada äidit palaamaan nopeammin työmarkkinoille. Ilmeisesti tässä on hyväksytty lähtöoletukseksi Juhana Vartiaisen ja eräiden muiden ekonomistien viljelemä kiistanalainen ajatus siitä, että työllisyysaste paranee, jos työmarkkinoilla on enemmän työnhakijoita.
Hoitovapaa ja kotihoidon tuki aiotaan hallituksen mukaan tulevaisuudessa jakaa puoliksi vanhemmille niin, että jos toinen vanhemmista ei käytä hänelle kohdennettua vapaata, perhe menettää sen. Subjektiivista päivähoito-oikeutta aiotaan rajata osa-aikaiseksi tilanteissa, joissa vanhempi on perhevapaalla. Vasemmisto on perinteisesti puolustanut lasten subjektiivista päivähoito-oikeutta, ja sen rajaaminen herättää pelon siitä, että kun rajaamisten tielle on lähdetty, missä vaiheessa oikeus lakkaa olemasta subjektiivinen.
Minua mietityttää se, että hallituksen uudet perhepoliittiset linjaukset näyttävät asettavan lapset keskenään eriarvoiseen asemaan vanhempien työmarkkina- ja taloudellisen aseman perusteella. Ratkaisua odottaa myös se, miten uudistus toimii yhden vanhemman perheiden kohdalla tai niissä perheissä, joissa on kaksi samaa sukupuolta olevaa vanhempaa.
Kotihoidontuen tasajakoa paremmin isien perhevapaiden käyttöä lisäisi vanhempainrahakauden pidentäminen Vasemmistoliitonkin ajaman 6+6+6-vanhemainvapaamallin mukaisesti tai kotihoidon tuen määrän korottaminen. Isien perhevapaiden käyttöä edistäisi parhaiten työnantajien kannustus sekä tietysti naisten ja miesten palkkatasa-arvo.
Lapset kehittyvät eri tahtiin. Subjektiivisen päivähoito-oikeuden rajaaminen tarkastelee päivähoitoa työn ja perheen yhteensovittamisen välineenä, joka on erittäin tärkeä näkökulma. Valitettavasti lapsen oikeus varhaiskasvatukseen ja lapsen yksilölliset tarpeet jäävät tässä tarkastelussa sivurooliin.
Kun rakenneuudistuksia perustellaan työllisyydellä, on hyvä huomata, että alaikäisten lasten äideistä 76 % käy töissä. Lapsettomista naisista 77 % ja lapsettomista miehistä 74 % käy töissä. (Lähde: MLL)
Suomea on alettu kutsua ”kotiäitiyhteiskunnaksi” ja nyt halutaan alle 3-vuotiaita kotona hoitavat äidit työmarkkinoille, riippumatta siitä, onko töitä tarjolla vai ei. Entä mistä loukusta ja millä keinoin sitten lapsettomat miehet pitäisi vapauttaa, kun heidän työllisyysasteensa on alhaisempi kuin lapsiperheiden äideillä?
Hoitovapaan ja kotihoidon tuen tasajako johtaa päivähoidon kysynnän kasvuun. Päiväkodit ovat jo nyt täynnä ja henkilökunta kovilla. Pätevää henkilökuntaa on monessa kunnassa myös vaikea löytää. Onko hallituksen ratkaisu tilanteeseen nyt rakenneuudistuspaketin perusteluissa mainittu suunnitelma kunta-alan työntekijöiden kelpoisuusvaatimusten väljentämisestä? Miten tämä sopii yhteen valmistelussa olevan varhaiskasvatusuudistuksen kanssa? Myös päivähoidon ryhmäkoot tulevat kasvamaan. Miten laadukas varhaiskasvatus aiotaan jatkossa toteuttaa?
Tärkein kysymys on: Lisäävätkö perhepoliittiset rakenneuudistukset tasa-arvoa? Lisäävätkö ne tasa-arvoa naisten ja miesten välillä, kuten on rakenneuudistuksen perusteluissa kerrottu? Vasemmistolle tärkeä kysymys on myös se, lisäävätkö uudistukset tasa-arvoa eri yhteiskunnallisessa asemassa olevien naisten välillä? Entä lisäävätkö uudistukset tasa-arvoa lasten välillä?
Paluuviite:Lapsen subjektiivista päivähoito-oikeutta ei pidä rajata! | Heidi Komulainen
Kovasti kaipaisin näihin kysymyksiinä vastinetta hallituksen linjan puoltajilta. Tässä esitetään hyviä ja tärkeitä pointteja.