Loppu kansanmurhalle Gazassa ja asekaupoille Israelin kanssa

Vasemmistoliitto vaatii Suomen hallitusta osoittamaan sitoutumisensa kansainväliseen oikeuteen, ihmisoikeuksiin ja rauhaan. Suomella on velvollisuus painostaa Israelia lopettamaan hyökkäyksensä Gazaan.

Israelin hyökkäyksen uhreina on kuollut varovaisten arvioiden mukaan jo lähes 800 palestiinalaista, joista ylivoimaisesti suurin osa siviiliväestöä. Unicefin mukaan ainakin kolmannes Gazan hyökkäyksessä surmansa saaneista on lapsia.

Israelin torstainen isku YK:n pakolaiskoululle vaati ainakin toistakymmentä lapsiuhria ja satoja loukkaantuneita. Tämä isku oli neljäs kerta, kun Israel on iskenyt YK:n tiloihin Gazassa. Yli 140 000 palestiinalaista on paennut kodeistaan taisteluiden vuoksi. Heistä yli 80 000 on hakenut turvaa UNRWA:n ylläpitämistä kouluista.

Vasemmistoliiton puoluevaltuuston varapuheenjohtaja Pia Lohikosken mukaan Suomen ja Israelin käymä asekauppa on liian vähän esillä ollut puheenaihe ja herättää joukon kysymyksiä, joihin Suomen hallituksen on vastattava.

– Kuinka moni Gazan siviiliuhri on Israelin hyökkäyksen aikana saanut surmansa suomalaisilla aseilla? Miksi Suomi myy yhä aseteknologiaa Israelille? Onko raha tärkeämpää kuin viattomien siviilien henki? Ja miksi Suomen hallitus suunnittelee aseiden salaussopimusta?, Lohikoski kysyy.

– Suomen on alettava välittömästi konkreettisiin toimiin EU:n jäsenvaltioiden ja Israelin välisen asekaupan lopettamiseksi, niin viennin, tuonnin kuin yhteiskehittelyn osalta. Tämän on alettava Suomen omien asekauppojen lopettamisesta.

Suomen asevienti on kuitenkin vain osa Israelin kanssa käydystä asekaupasta. Suomi on jo tänä vuonna hankkinut aseita Israelista yli 50 miljoonalla eurolla. Puolustusministeriön mukaan se ei tee eettisiä arviointeja, ja ulkoministeriö on sanonut, etteivät asehankinnat kuulu heille. Kuka Suomen hallituksessa siis kantaa vastuun asekaupoista Israelin kanssa?

Suomen on sekä suoraan että EU:n ja YK:n kautta vaadittava Gazan laittoman saarron välitöntä purkamista ja Israelia lopettamaan laittoman maanvaltauspolitiikan palestiinalaisalueilta siirtokuntia rakentamalla. Israelin tekemät kansainvälisten lakien rikkomukset ja sotarikokset, kuten sairaaloiden, koulujen ja pakolaiskeskusten pommittamiset, on vietävä eteenpäin kansainvälisiin tuomioistuimiin.

Vasemmistoliiton puoluevaltuuston varapuheenjohtaja Pia Lohikoski osallistuu tulevana lauantaina jo toistamiseen Israelin hyökkäyksen lopettamista vaativaan mielenosoitukseen ja kehottaa kaikkia rauhan ja ihmisoikeuksien ystäviä liittymään mukaan. Jo sadat tuhannet ihmiset eri puolilla maailmaa ovat osoittaneet viime viikkojen aikana mieltä Israelin Gazan hyökkäystä vastaan.

Edit: 10.30 asevienti korvattu aseteknologia vientinä. Lisäksi EU ja YK lisätty toimintafoorumeina.

Aiheeseen liittyviä linkkejä:

Vasemmistonuoret, ViNO ja Demarinuoret: Suomen on toimittava Israelin sotatoimia pysäyttämiseksi

ICAHD Finlandin kirje Ulkoministeri Erkki Tuomiojalle koskien Gazan hyökkäystä

Al Jazeeran Gaza-liveblogi

Stop arming Israel. Allekirjoita asekaupan vastainen vetoomus

Naomi Klein: Enought. Its time to boycott Israel

Näpir irti Gazasta mielenosoitus kokoontuu lauantaina 26.7. klo 15 eduskuntatalolla, josta kulkue Israelin suurlähetystölle. Tule mukaan.

Jaa:

2 kommenttia artikkeliin “Loppu kansanmurhalle Gazassa ja asekaupoille Israelin kanssa

  1. jantero1

    Yksipuolista! Tottakai tilanne on vakava ja Israelin toimenpiteet ovat kovaotteisia!

    Aivan turha on tehdä pelkästään Israelista syyllistä, niinkauan kuin Hamas tekee raketti-iskuja ja muita terroritekoja.

    Israelilta vaaditaan rauhanomaisuutta.
    Entäs, jos Hamas kokeilisi toista ratkaisua, olisi tekemättä iskujaan , eikä sijoittelisi sotatarvikkeitaan siviilien keskelle. Ei tulos ainakaan huonompi voisi olla!

  2. Pia Lohikoski Artikkelin kirjoittaja

    JAntero tämä ja lukuisat aiemmat konfliktit olisi vältetty jos Israel olisi ollut kiinnostunut rauhasta palestiinalaisten kanssa. Siihen ei vaadita valtavia uhrauksia. Palestiinalaisryhmät ovat ilmoittaneet, että raketti-iskut loppuvat kun Gazan saarto päättyy. Laajemmassa ratkaisussa on purettava YK:nkin laittomaksi tuomitsema Länsirannan apartheidmuuri ja juutalaissiirtokunnat.

    Konfliktissa ei ole kahta tasa-arvoista osapuolta. Israelilla on yksi maailman tehokkain armeija tuoreine amerikkalaisine asevarustuksineen.

    Kansainvälinen media on osoittanut myytiksi väitteen, että Hamas käyttäisi ihmiskilpiä Gazassa. YK teki siitä tutkimuksen edellisessä Israelin hyökkäyksessä, eikä löytänyt todistusaineistoa, ja nytkään ei ole vastaavaa huomattu. Sen sijaan israelilaisia sotilaita on useaan kertaan syytetty ihmiskilpien käyttämisestä.

    Gazan kansanmurhaa ei voi mitenkään puolustella itsepuolustuksella. Se on räikeä rike inhimillisyyttä ja kansainvälisiä lakeja kohtaan. Jokaisen meistä pitäisi tuomita se.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *