Huomisessa kaupunginvaltuustossa tulee olemaan tavanomaista enemmän säpinää ja vipinää. Ensinnäkin ennen kokouksen alkua kokouspaikalla Sompion koululla on klo:17.30 keravalaisten koululaisten vanhempien mielenosoitus koulutoimen leikkaustoimia vastaan. Täysi tuki heille!
Sitten valtuuston kokouksen alussa klo:18 on luvassa sekä Kanniston koulun vanhempainyhdistyksen keräämän adressin luovutus koulun säilyttämisen puolesta että myös OAJ:n Keravan osaston lähetystö tulossa tuomaan oman kannanottonsa. Hienoa kansalaisaktiivisuutta!
Itse kaupunginvaltuuston kokouksessakin nämä kouluasiat tulevat nousemaan esille useissa puheenvuoroissa. Minullakin on vakaa aikomus kantaa korteni kekoon, tottakai 🙂
Valtuustossa tullaan varmasti keskustelemaan mm. siitä, kuinka Keravan kaupunginhallitus käveli porvariäänin kasvatus- ja opetuslautakunnan päätöksen yli ja päätti lakkauttaa Kanniston koulun. Onhan se varsin eriskummallista, että kunnallisen perusopetustoiminnan lakkauttamista ja lähikoulun sulkemista perustellaan mm. yksityisen kristillisen koulun tilatarpeilla. Tähän liittyen on useitakin oikaisuvaatimuksia vireillä, sekä menettelytavoista että myös itse asiasta.
Toivottavasti sekä miekkarissa että myös valtuuston lehtereillä kokousta seuraamassa nähdään kuntalaisia sankoin joukoin. Tule sinäkin!