Miksi kokoomus haluaa kasvattaa köyhyyttä?

Samaan aikaan kun Kokoomuksen kansanedustaja Ville Valkonen murehtii Vasemmiston verouudistuksia, yhä useampi suomalainen joutuu murehtimaan ja laskemaan, riittävätkö rahat ruokaan.

Sosiaaliturvaleikkaukset ovat kasvattaneet ahdistusta, eristäytymistä ja köyhyyttä. Niin Kelan tutkimus, kuin myös Mieli ry raportoivat kasvavasta pahoinvoinnista ja kriisiavun tarpeesta.

Silti oikeisto haluaa jatkaa samalla leikkauslinjalla myös ensi kaudella. Onneksi kaikelle tälle kurjuudelle on olemassa vaihtoehto.

Vasemmiston linja on selvä, inhimillinen ja katsoo tulevaisuuteen.

Haluamme vahvistaa julkista taloutta siten, että suurimman vastuun kantavat ne, joilla on eniten varaa pääoma-, osinko- ja varallisuusverotuksella.

Emme halua enää leikkauksia koulutukseen, hoivaan tai ihmisarvoiseen toimeentuloon.

Haluamme luoda tulevaisuuden toivoa ja rakentaa yhteiskuntaa, jossa ketään ei jätetä yksin.

Suomi on vauras maa. Meillä on varaa pitää huolta kaikista, ei vain suurituloisista.

Tulevissa vaaleissa ratkaistaan, voittaako oikeiston linja, joka kasvattaa köyhyyttä ja ajaa alas hyvinvointivaltion, vai Vasemmiston linja, jossa pidetään huolta kaikista. Minä valitsen jälkimmäisen.


Vasemmistoliiton esimerkkisopeutuskori. Esitelty Vasemmistoliiton eduskuntaryhmän kesäkokouksessa Jyväskylässä 26.8.2026.