Into Kustannus julkaisi 5.3. kirjan Korruptio Suomessa. Hyvä niin, sillä tätä kirjaa on odotettu. Nyt meillä on vihdoin teos, jossa suomalaiselle korruptiolle annetaan näköisensä kasvot. Eikä kuva ole niin siloinen kuin on annettu ymmärtää.
Korruptiolla tarkoitetaan valta-aseman väärinkäyttöä omaksi tai jonkin muilta suljetun porukan eduksi. Näin määriteltynä korruptio tulee hyvin lähelle politiikkaa, valta-aseman käyttöä yleensä. Korruptio on siis paljon muutakin kuin lahjontaa, jollaiseksi se Suomessa usein mielletään.
Kirjassa sivutaan myös poliittista korruptiota, jossa demokratian edellyttämät valtainstituutiot ovat korruptoituneet palvelemaan eliitin tahtoa. Usein mallia poliittiseen korruptioon haetaan esimerkiksi USA:sta, jossa poliitikkojen luottamus on lähellä nollaa. Mutta löytyy sitä Suomestakin.
Yli puolet suomalaista pitää puoluelaitosta, liike-elämää, mediaa ja eduskuntaa joko melko tai erittäin korruptoituneina. Tätä taustaa vasten ei voi kuin ihmetellä sitä tapaa, jolla poliitikot korruptiontorjunnasta usein puhuvat ja sitä vähättelevät.
Yksi poliittisen korruption esiintymismuoto on ns. pyöröovi-ilmiö, jossa avainvirkamiehet ja yksityistä intressiä edustavat tahot vaihtavat tilaisuuden tullen paikkaa siten, että kukaan ei lopulta tiedä, kuka julkista intressiä edustaa.
Pahimmillaan jopa lainvalmistelu voidaan ulkoistaa yksityisille toimijoille. Näin on käynyt myös Suomessa. 2010-luvulla hallitus valmisteli kaikkiaan viisi esitystä arvopaperiomistusten hallintarekisteröimiseksi, eli todellisen edunsaajaomistajan piilottamiseksi. Se ei ollut kansan tahto, eikä edes linjassa sen kanssa, mitä hallitusohjelmissa luki.
Veturina tässä hankkeessa olivat valtiovarainministeriön rahamarkkinaosasto (viranomainen) ja Finanssialan keskusliitto (pankkien etujärjestö). Yhteistyö näiden kahden välillä oli hyvin tiivistä.
Korruptiokokemuksiin perustuvissa mittauksissa Suomen ero muihin maihin on 2000-luvulla kaventunut siten, että ilman korruptionvastaisia lisätoimia ero verrokkimaihin nähden uhkaa kadota jo 2020-luvulla.
On siis aika kääntyä suomalaisten puoleen ja kysyä, miten he korruption hahmottavat ja mitä heidän mielestään pitäisi tehdä. Miten estetään korruptiota esimerkiksi vanhus- ja vammaispalveluiden tai rakennushankkeiden kilpailutuksissa? Miten estetään poliittisen vallan ja yksityisten bisnesintressien sekoittuminen?
Kirjan tekijöiden mielestä yksi kiireellisimmistä asioista olisi ilmoittajansuojan vahvistaminen. Jos ihmiset voivat ilmoittaa epäkohdista ilman pelkoa vastatoimista, myös rakenteellinen korruptio saadaan esiin.
Olen samaa mieltä.
Pia Lohikoski
Vasemmistoliiton puoluevaltuuston pj.
Keravan kaupunginhallituksen vpj.