Näillä mennään

Vasemmistoliiton puoluevaltuusto kävi eilen pitkän, yli viisituntisen keskustelun yhteiskokouksessaan eduskuntaryhmän kanssa hallituksen rakennepoliittisesta ohjelmasta.

Keskustelu käytiin siksi, että puheenjohtaja Paavo Arhinmäki antoi elokuussa budjettiriihen jälkeen itse puoluevaltuustolle toimeksiannon käsitellä rakennepaperin sitten, kun sen kuntiin kohdistuvat ratkaisut ovat selvillä.

Tilanne oli kuitenkin nyt se, että rakennepaketti on yhä hallituksessa kesken kuntien osalta, eikä puoluevaltuustossa ollut saatavilla arvioitavaksi valmista ratkaisua.

Näin ollen puoluevaltuusto äänesti eilen siitä, pitäisikö rakennepaketti näiden saatavilla olevien tietojen pohjalta joko hylätä, tai siirtää asian käsittelyä tuonnemmaksi, vai antaa avoimet valtuudet ministeriryhmälle jatkaa toimintaa hallituksessa ja kamppailemaan siellä peruspalveluiden puolesta.

Äänestystuloksella 43-24 Vasemmistoliitto jatkaa hallituksessa. Kansanedustajista 11 oli hallituksessa jatkamisen puolesta, vastaan äänesti yksi. Näin ollen puoluevaltuutettujen äänet jakautuivat 32-23.

Rakennepaperin kuntapäätösten valmisteleminen on pitkä prosessi, ja puoluevaltuuston hyväksymän päätöksen perusteluiden mukaan on tärkeää, että Vasemmistoliitto on kamppailemassa peruspalveluiden puolesta.

Päätöksen mukaan Vasemmistoliiton päätehtävä hallituksessa on jatkossakin pyrkiä kaventamaan tuloeroja ja puolustamaan perusturvaa ja peruspalveluita.

Tämänpäiväisessä kannanotossaan puoluevaltuusto katsoo, että talouden tasapainottaminen ei voi tapahtua julkisten palveluiden purkamisella. Silloin kärsijöiksi joutuisivat tavalliset palveluita käyttävät ihmiset ja julkisen sektorin työntekijät.

Rakenneuudistuksia on puoluevaltuuston mielestä tehtävä myös tulopuolella: Pääomaverotusta progressiiviseksi ja varallisuusvero takaisin.

Näillä siis mennään. Ja nyt mennään yhdessä kohti eurovaaleja.

Talouskuripolitiikka ei nosta Eurooppaa lamasta vaan syventää kriisiä. Talouspolitiikkaan tarvitaan suunnan muutos. Vaihtoehtoja talouskuripolitiikalle, leikkauksille ja hyvinvoinnin romuttamiselle on.

Vasemmisto vaatii eurovaaliohjelmassaan EU:n sekä talous- ja rahaliitto EMU:n perustavanlaatuista muuttamista. Vaadimme mm. veroparatiisien sulkemista sekä palkkoihin minimi- ja maksimitasoja. Vaadimme myös, että EU:n kehityksestä on järjestettävä Euroopan laajuinen kansanäänestys.

Vasemmistoliiton europarlamentaarikot kuuluvat europarlamentissa GUE-NGL-ryhmään, joka kilpailee europarlamentin kolmanneksi suurimman ryhmän paikasta. Ensi keväänä nähdään, saammeko kamppailtua Vasemmistoliitolle yhden vai kaksi europarlamentaarikon paikkaa.

Kaikkein olennaisinta on kuitenkin rakentaa vastavoimaa nykyiselle kansalaisia kurittavalle oikeistovetoiselle talouspolitiikalle kaikkialla EU:ssa ja luoda toivoa ihmisille paremmasta Euroopasta!

Meitä kaikkia vasemmistolaisia tarvitaan nyt aktiivisesti yhteiseen vaalityöhön talouspolitiikan ja europolitiikan suunnan muuttamiseksi. Vasemmiston vaalityöhön ovat tervetulleita kaikki, puolueen jäsenet, kannattajat ja symppajat eri puolilta Suomea. Tekemistä löytyy varmasti kaikille!

***

Minunkin eurovaalitukiryhmääni on avoimet ovet, tervetuloa mukaan! Aktivoidu ja ilmoittaudu: pia@pialohikoski.net

Jaa:

One Response to “Näillä mennään

  • Nyt kyllä viedään pässiä narussa teurastamoon. Jälki tulee olemaan veristä,vai luuletko että kestävyysvaje -porukka löytää säästöjä muualta,kuin sosiaali- ja terveyspalveluista ja kouluverkosta.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *