Nuoret puolustavat demokratiaa, miksi ministerit ovat hiljaa?

Keski-ikäisenä kansanedustajana haluan ilmaista arvostukseni ja kunnioitukseni rohkeille nuorille kansalaisaktivisteille: Alex Oksanen ja Tytti Hynninen. Tulevaisuus on nuorten, jotka uskaltavat puolustaa ihmisoikeuksia ja demokratiaa.

Alex Oksanen purjehti kohti Gazaa avustuslaivueessa, joka pyrki rikkomaan Israelin laitonta saartoa. Onneksi hän pääsi eilen kotiin ehjin nahoin, huolimatta Israelin hyökkäyksestä laivueen kimppuun torstaiyönä.

Tytti Hynninen osoitti rauhanomaisesti mieltä natseja vastaan banderollilla Tampereella äärioikeiston marssin aikana. Kasvot peitettyinä marssineet uusnatsit hyökkäsivät väkivalloin hänen kimppuunsa. Väkivallantekijöitä ei otettu kiinni.

Mitä kertoo suomalaisen demokratiamme tilasta ja tästä ajasta se, että valtionjohtomme ei tuomitse näiden nuorten demokratia-aktivistien kimppuun käymistä?

Miksi Israel saa kaapata Välimerellä avustuslaivueesta suomalaisen nuoren, ilman, että ulkoministeri Elina Valtonen sanoo mitään?

Miksi uusnatsit saavat hakata rauhanomaisen vastamielenosoittajan, ilman, että poliisi ottaa näitä väkivaltaisia kasvot naamioituneina marssivia uusnatseja kiinni? Eikä sisäministeri Mari Rantanen kommentoi mitään.

Samalla sanon tässä muille keski-ikäisille ja itseäni vanhemmille, että ennen kuin kommentoitte, pohtikaa hetki, ennen kuin sanotte näille nuorille, että ”mitäs läksit”.

Miksi Välimerellä purjehtiminen olisi kiellettyä? YK on todennut Israelin toteuttaman Gazan saarron olevan laiton ja vaatinut sen lopettamista humanitaarisen kriisin vuoksi. Kiellettyä purjehtimisen sijaan on kaapata kansainvälisillä vesillä rauhanomaisia purjehtijoita.

Kiellettyä on myös marssia Suomessa naamioituneina ja kiellettyä on myös käydä väkivalloin toisten ihmisten kimppuun. Miksi se siis olisi äärioikeistolle sallittua?

Olen itsekin ollut aikoinaan nuori kansalaisaktivisti ja nykyään oma lapseni on. Haluaisin äitinä voida luottaa Suomen poliisiin ja oikeusvaltioon, että rauhanomaisesti mieltä osoittavia ja demokratiaa puolustavia nuoria suojellaan, kun he käyttävät perustuslaillista oikeuttaan kokoontua ja ilmaista mielipiteensä.

Missä hallituksessa istuvien perussuomalaisten ja kokoomuksen tuomitsevat kommentit ovat nyt, kun kasvonsa peittäneet äärioikeiston miehet pahoinpitelivät naisen keskellä katua Tampereella? Miksi he puhuvat naisten turvallisuudesta vain silloin, kun se sopii omaan agendaan?

Eikö kasvojen peittäminen ja joukkoväkivalta olekaan ongelma, jos tekijät ovat äärioikeistolaisia? Äärioikeiston väkivallan uhka on dokumentoitu tosiasia, josta myös Suojelupoliisi on varoittanut toistuvasti.

Jaa: