Ikäihmisten hoivasta ja hyvinvointipalveluiden tulevaisuudesta puhuttaessa liian usein kokonaisuudesta unohtuu omaishoidon tilanne.
Vanhuspalveluiden ja yleisemmin sote-alan resurssien puute on pitkällisen leikkauspolitiikan tulosta, jota nykyinen hallitus on lähtenyt korjaamaan.
Hyvinvointipalveluista vastuussa olevien kuntien määrärahat ovat olleet vakavasti alimitoitettuja, vaikka hoiva- ja hoitopalvelujen tarve on kasvanut voimakkaasti.
Samaan aikaan kun resurssipula kurittaa palveluiden laatua, saatavuutta ja sote-alan työntekijöiden jaksamista, myös vanhuspalveluita täydentävän omaishoidon palkkioiden taso laahaa pahasti. Saan säännöllisesti viestejä omaishoitajilta tai omaisilta, jotka kuvaavat sitä, kuinka kovasta työstä on kyse:
”Äitini toimii tällä hetkellä isän omaishoitajana ja mahdollistaa näin isän kotona olemisen. Äitini herää klo 4 antamaan isälle ensimmäiset lääkkeet, pesee, pukee, huolehtii ruokailut, käy kaupassa, hoitaa kodin askareet ja huolehtii isäni lääkäri ym. käynnit. Hän laski, että tuntipalkka on noin 50 senttiä. Eikö yhteiskunnalle olisi edullisempaa maksaa enemmän omaishoidontukea ja samalla mahdollistaa useamman tuentarpeisen asumisen omassa kodissaan?”
Kysymys on oleellinen. Yhteiskuntamme on riippuvainen omaishoitajien työstä ja heidän tukemiseensa tulee panostaa pikaisesti. Omaishoitajien työpanos ei ole ainoastaan inhimillisesti mittaamattoman arvokasta, vaan myös hoivan resurssoinnin kannalta järkevää.
Vasemmistolle tämä on ollut selkeä linja, ja viimeksi vuonna 2021 olemme ehdottaneet kaikkien omaishoidon palkkioiden korottamista 20 prosentilla.
Omaishoitajien toimeentulon varmistaminen on tärkeä tavoite ensi kaudelle. Toivottavasti poliittista tahtoa ja viisautta löytyy pian myös muista puolueista.