Keravan Vasemmistoliitto Tuusulassa punaisten muistomerkillä 27.1.2010
Puhe: Pia Lohikoski, Keravan kaupunginvaltuutettu (vas.)
Suomen sisällissota käytiin Suomen kansanvaltuuskunnan johtamien punaisten joukkojen ja sitä vastustaneen Suomen senaatin valkoisten joukkojen välillä 27. tammikuuta – 16. toukokuuta 1918.
Taustalla oli luokkayhteiskunnan epätasa-arvoisuuden kärjistyminen, ensimmäinen maailmansota, torpparikysymys, kesällä 1917 työväenenemmistöisen eduskunnan hajottaminen, Venäjän vallankumous, marraskuussa käyty suurlakko ja paljon katkeruutta aiheuttaneita selkkauksia työväenliikkeen ja porvarillisen liikkeen välillä.
Elintarvikkeista oli pulaa, työttömyys korkea ja poliittinen tilanne kireä. Ennen kaikkea taustalla oli työväenliikkeen pettymys sosiaalisten uudistusten hitaaseen etenemiseen ja vaaleilla valitun eduskunnan hajottamiseen: pettymys parlamentaarisen demokratian toimivuuteen.
Punaiset antoivat omille joukoilleen vallankumouskäskyn 26.1.1918 illalla. Sen merkiksi Helsingin työväentalon torniin sytytettiin punainen lyhty. Punakaarti miehitti 27.1. kaupungin virastot ja asetti uuden hallituksen, kansalaisvaltuuskunnan. Helsingistä tuli punaisen Suomen pääkaupunki. Elämä kaupungissa jatkui melko rauhallisena, mutta maailmansodasta johtuva elintarvikepula kiristi tunnelmia.
Työväen vallankumous sai odotetusti vastaansa vanhojen vallanpitäjien kovan vastarinnan, jota johdettiin Vaasasta käsin. Vastapuolella taisteli kenraali Mannerheimin johtama Suomen senaatin valkokaarti. Sota päättyi Saksassa koulutettujen jääkärien ja saksalaisten sotajoukkojen tuella valkoisten voittoon.
Sodan aikana ja sen jälkeen punaisia tai punaisiksi epäiltyjä vangittiin laajamittaisesti. Sisällissota vaati yhteensä noin 37 000 uhria. Heistä noin 80 prosenttia oli punaisia, joita menehtyi eniten vankileireillä sodan päätyttyä ja teloituksissa sodan aikana. Yksi suurimmista leireistä sijaitsi Suomenlinnassa, mutta Tuusulasta, johon Keravakin vielä tuolloin kuului, vietiin punaisia pääosin Tammisaaren vankileirille.
Sotasurmat -projektin, joka käsitteli vuosien 1914-1922 sotaoloissa surmansa saaneita ja keräsi heidän tietojaan, tilastoista löytyy 219 tuusulalaista.
Voittanut valkoinen osapuoli teki omasta historiankirjoituksestaan vuosikymmeniksi virallisen totuuden ja heidän tulkintansa 1918 tapahtumista vapaussotanäkemyksineen tuli valtiolliseksi näkemykseksi. Hävinnyt punainen tulkinta oli puolestaan yhteisöllistä, virallisen kulttuurin vastaista traditiota.
Työväenliike muisteli punaisia lauluin ja kertomuksin sekä omilla epävirallisilla muistomerkeillään muun muassa punaisten teloituspaikoilla. Valkoinen Suomi rakensi komeita muistomerkkejä omille vapaussotureilleen. Vasta toisen maailmansodan jälkeen punaisillekin alettiin pystyttää virallisia muistomerkkejä.
Muistaminen on tärkeää ja muisteleminen on tärkeää. Emme saa unohtaa meitä edeltäneiden sukupolvien kamppailuja paremman ja tasa-arvoisemman huomisen puolesta.
Aatteensa puolesta kuolleiden punaisten muistomerkillä me Keravan vasemmistoliittolaiset kunnioitamme tänään 27.1.2010 työväen vallankumouksen vuosipäivänä heitä, jotka menettivät henkensä vuonna 1918 uskoessaan oikeudenmukaisempaan ja tasa-arvoisempaan yhteiskuntaan.
Lopuksi Kymenlaaksolaisen 1975 syntyneen runoilijan Harri Holtinkosken runo:
”Kuolinsyyksi ei riitä vain kuolema (1918)
Kuolinsyyksi useinkaan
ei riitä vain kuolema
se ei riitä valtaa pitäville
kun elämä päättyy peitettyyn maahan
meidän maassa
meidän verta
kuin sinun tai minun
jos kuoleman kasvot
jäävät vain näkyviin hautajaisiin
kenen vastuuseen jäävät peitettyinä murhatut
toisen aatteen vuoksi kaatuneet
saako omassa maassaan katsoa auringonnousua vapaasti
saako elävä toisen elämän tukahduttaa”
Kiitos, Pia, kauniista puheestasi. Työväenliikkeen marttyyreita ei ikinä pitä unhoittaa. H