Moni meistä järkyttyi, kun kuulimme uutisen 86-vuotiaasta keravalaisesta ja hänen huonontuneesta ateriapalvelustaan. Vanhusten ateriapalvelu oli vuodenvaihteen jälkeen vaihtunut kaupungin tuottamasta yksityiseen palveluntuottajaan ja sen seurauksena ruuan taso oli romahtanut.
Yksityisen Attendon asiakkaana hän oli yli kymmenen euron hintaisena ateriana saanut eteensä vain puolitoista nakkia ja vetistä perunamuusia sekä vaatimattoman salaatin. Aiemmin hintaan kuulunut jälkiruokakin oli aterian ohesta kadonnut.
Ennen vuodenvaihdetta aterioista vastasi Keravan kaupungin oma ateriapalvelu. Vantaan ja Keravan hyvinvointialueen aloittaessa oli aluehallituksessa päätetty ateriapalvelun kilpailuttamisesta. Aluehallituksen vasemmistoliiton edustaja vastusti yksin päätöstä, jossa päätettiin ulkoistaa ja kilpailuttaa tämä palvelu.
Tapaus on esimerkki siitä, mitä tapahtuu, kun hoivaan liittyvissä palveluissa annetaan taloudellisen tuoton ohjata toimintaa. Ilmeisesti päättäjien enemmistö ei ole oppinut mitään aiemmista vanhushoivaan liittyneistä skandaaleista, joissa on ollut kyse aliresurssoiden palveluita tuottavista pörssiyrityksistä.
Kun eri palveluita pilkotaan osiin, kilpailutetaan, tehostetaan ja haetaan säästöjä, muutetaan arvokasta vanhushoivaa liukuhihnatyöksi. Se muistuttaa taylorismia, joka tarkoittaa 1900-luvun alussa teollisuustyön tuottavuuden parantamiseksi kehitettyä menetelmää, jossa työntekijöistä pyrittiin saamaan mahdollisimman paljon irti pilkkomalla työtä osiin sekä mittaamalla ja standardisoimalla työvaiheet.
Liiallisuuksiin viedyn tehostamisen lopputuloksena saadaan hoivajärjestelmä, josta laatu ja inhimillisyys saneerataan pikkuhiljaa pois. Tarvittaessa vanhusten nakitkin puolitetaan, jotta yksityinen pörssiyritys saa riittävästi taottua omistajilleen voittoa.
Vanhuspalveluiden on toimittava inhimillisesti, oli sitten kyse kotiin vietävistä palveluista tai laitoshoidosta. Tämä vaatii määrätietoisia panostuksia vanhustenhuollon palveluiden vahvistamiseksi: lisää henkilökuntaa ja lisää julkista, voittoa tavoittelematonta palvelutuotantoa.
Kun hyvinvointialueiden rahat ovat jo valmiiksi niukat ikääntyvän väestön palvelutarpeiden kasvaessa, on tunnustettava tosiasia, että ei näissä palveluissa ole varaa siirtää osaa rahoista suuryrityksen voittoihin. Olisiko jo viimein seuraavalla eduskunnalla kanttia kieltää voitontavoittelu vanhuspalveluissa?
Julkaistu Keski-Uusimaassa 11.1.2023