Sähköyhtiöiden saneluvallan on loputtava

Energian hinnan nousu on vaarantamassa monien suomalaisten kotitalouksien toimeentulon ja tulevasta talvesta selviytyminen huolettaa monia.

Erityisesti sähkölämmityksen varassa asuvat ihmiset ovat taloudellisesti vaikeuksissa. Sähkön hinnan lisäksi sähkösopimusten ehdot ovat muodostuneet kohtuuttomiksi: esimerkiksi panttimaksut, jotka vastaavat kahden tai kolmen kuukauden sähkölaskun kokoa, ovat sähkön hinnan noustua useita nyt satoja euroja.

Lisäksi, jos ei pysty maksamaan tonnien sähkölaskua, katkaisu- ja avausmaksut voivat myös olla itsessään useita satoja euroja. Ahtaassa taloudellisessa tilanteessa nämä velat menevät helposti perintään.

Sähköyhtiöiden mielivaltaisten sopimusehtojen ei voida antaa ajaa taloudellisessa ahdingossa olevia koteja entistä ahtaammalle.

Olen tehnyt kirjallisen kysymyksen sähkön sopimusehtojen kohtuullistamisesta, mikä auttaisi erityisesti vakavissa maksuvaikeuksissa olevia kotitalouksia.

Koko Euroopan yllättänyt sota, siitä seurannut energiakriisi ja sähkön hinnan räjähdysmäinen kasvu ei ole näkynyt sopimusehtojen kohtuullistamisessa. Jos sähköyhtiöt eivät tartu toimeen, lainsäätäjien on vahvistettava kuluttajien asemaa.

Vaadin kirjallisessa kysymyksessäni, että sähköyhtiöt olisi velvoitettava tarjoamaan mahdollisuus pidempiin korottomiin maksuaikoihin.

Lisäksi jättilaskujen maksuaikaa on pystyttävä neuvottelemaan. Tällainen neuvottelupakkopykälä voitaisiin lisätä kuluttajasuojalakiin.

Mielestäni Suomessa voimassa oleva sähkön talvikatkaisukielto tulisi ulottaa vuoden 2023 loppuun saakka.

Ihmisten talous voi olla talven jäljiltä sekaisin pitkään. Jaloilleen pääsemisessä ei varmasti auta, jos rästissä olevien kohtuuttomien katkaisumaksujen vuoksi sähköt katkaistaan toukokuussa kokonaan. Tämä on estettävä nyt tulevana vuonna.

Jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *