Säilytetään ekaluokkalaisten into

Jokaisella lapsella on oikeus saada tukea omaan oppimiseen ja oikeus turvalliseen kouluympäristöön, näkee Vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski

Uutena kansanedustajana aloittaminen huhtikuussa muistutti tunnelmiltaan sitä, kun aloitti uuden koulun. Jännitti, sai tutustua innokkaana uusiin asioihin ja uusiin ihmisiin.

Uusina kouluun ovat tänä syksynä menneet lukuisat peruskoulun ekaluokkalaiset, mutta myös yläkoulun, lukion, ammatillisen oppilaitoksen tai korkeakoulun aloittavat tietävät tunnelman ensimmäisten koulupäivien jännityksestä. 

Intoa uuden oppimiseen me kaikki tarvitsemme läpi elämän. Oppimista tapahtuu kotona, varhaiskasvatuksessa, vuorovaikutuksessa kavereiden kanssa, median kautta ja oikeastaan kaikkialla. Aivan erityinen oppimisen paikka on koulu. Jokaisella lapsella on oikeus saada tukea omaan oppimiseen ja oikeus turvalliseen kouluympäristöön. 

Meidän päättäjien, niin kunnissa kuin valtakunnallisestikin, tehtävänä on huolehtia koulujen resurssien riittävyydestä ja opettajien työn arvostuksesta. Tämä on tärkeää, jotta jokainen uusi ekaluokkalainen saa säilyttää oppimisen ilon ja innostuksen koko koulupolkunsa ajan. Siksi olemme varanneet hallitusohjelmassa lisää resursseja sekä oppimiselle pohjan luovalle varhaiskasvatukselle että peruskoulun kehittämiseen. 

Viime hallituskaudella ammatillisessa koulutuksessa toteutettiin yksi sen historian suurimmista reformeista, mutta samaan aikaan leikattiin rahoitusta. Jälki oli hurjaa. Keskeyttämisten määrä ammattikouluissa kasvoi ja yhteydet työelämään heikkenivät. Nyt tilannetta korjataan lisäämällä ammatillisen koulutuksen rahoitusta ja palkkaamalla lisää ammatillisia opettajia.

Kaikilla nuorilla pitää olla mahdollisuus menestyä ja kukoistaa myös tulevaisuudessa. Siksi oppivelvollisuuden laajentaminen 18 ikävuoteen ja toisen asteen maksuttomuus ovat hallitusohjelman keskeisiä ja tasa-arvoa lisääviä uudistuksia.  

On tärkeää varmistaa, että kaikki oppilaat saavat tarvitsemansa tuen koulupolullaan. Meillä ei ole varaa syrjäyttää yhtään lasta tai nuorta. Suomi pärjää ainoastaan osaamisella ja koulutuksella. Kannustavaa ja innostavaa lukuvuotta kaikille oppilaille ja koulujen henkilökunnalle!

Pia Lohikoski

Kirjoittaja on kansanedustaja ja Keravan kaupunginhallituksen varapuheenjohtaja

Julkaistu Keski-Uusimaa -lehden kolumnina 16.8.2019

Jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *