Suomalaisten juomavesi on suojattava kaivosten saasteilta

Vasemmistoliiton kansanedustaja ja eduskuntaryhmän ensimmäinen varapuheenjohtaja Pia Lohikoski teki kirjallisen kysymyksen Päijänteen veden suojelemisesta. Lohikoski pitää kaivostoimintaa Päijänteen rannoilla uhkana paitsi alueen luonnolle ja paikallisille asukkaille, myös miljoonan suomalaisen juomavedelle ja Kymijoen varren kunnille.

Lohikosken mukaan kaivostoiminnasta aiheutuu poikkeuksetta haittaa ympäristölle. Viimeksi brittiomisteinen sijoitusyhtiö Pallagen ja kanadalainen kaivosjätti Mawson ovat osoittaneet kiinnostusta kaivostoimintaan Päijänteen rannoilla. 

– Yhteensä yli miljoona ihmistä käyttää Päijännetunnelin vettä. Myös Kymijoen vesistön luontoarvot ovat uhattuina, mikäli malminetsintävaraukset johtavat kaivostoimintaan, Lohikoski toteaa.

Päijännetunnelin kautta tulevasta vedestä juoma- ja käyttövetensä ottavat Helsinki, Vantaa, Espoo, Kauniainen, Hyvinkää, Järvenpää, Kerava, Kirkkonummi, Sipoo ja Tuusula. Kymijoki alkaa Päijänteestä ja laskee Suomenlahteen Loviisassa, Pyhtäällä ja Kotkassa. Mahdollisille kaivostoiminnan vaikutuksille olisivat alttiina kaikki Kymijoen varrella olevat kunnat Päijät-Hämeessä, Kymenlaaksossa ja Uudellamaalla.

Lohikoski perää kirjallisessa kysymyksessään myös kaivoslain uudistuksen nopeuttamista. Hän kehottaa puolustamaan Suomen ainutkertaisen arvokasta järviluontoa jo ennen kuin kaivoslain uudistus saadaan vietyä loppuun.

– Vasemmistoliitto on jo vuosia ajanut kaivoslain uudistusta, joka nyt on käynnissä. Lukuisat kaivosyhtiöt suunnittelevat hankkeitaan Suomeen nykyisen kaivoslain ollessa vielä voimassa, juuri sallivan ja löyhän sääntelyn takia, Lohikoski kertoo.

Nykyistä kaivoslakia on arvosteltu lepsusta suhtautumisesta kaivosyritysten ympäristövastuuseen. Viime vuosina on saatu lukea juuri kaivosten vesistöjen pilaamiseen liittyvistä, mittavista seurauksista.

– Vasemmisto haluaa, että kaivostoimintaa säännellään tiukemmin. Meidän on vahvistettava luontoarvojen suojelua ja paikallista päätäntävaltaa siitä, tuleeko alueelle kaivoksia. Näin on kirjattu myös hallitusohjelmaan, Lohikoski sanoo.

https://vasemmisto.fi/suomalaisten-juomavesi-on-suojattava-kaivosten-saasteilta/
Jaa:

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *