Seurataan Berliinin mallia – vuokrakatto Suomeenkin

Guardian lehti kertoo, että Berliinistä tuli Saksan ensimmäinen kaupunki, johon säädettiin vuokrakatto. Kesäkuun alussa voimaan tulleen säädöksen mukaan uusia vuokrasopimuksia tehtäessä vuokra voi olla enintään 10 prosenttia korkeampia kuin alueen yleinen vuokrataso. Vuokrakatolla on tarkoitus hillitä vuokrakeinottelua. Asumisen korkea hinta on Suomessa ja etenkin pääkaupunkiseudulla sekä muissa kasvukeskuksissa vakava ongelma,…

lue lisää

Miksi haluamme Pia Lohikosken eduskuntaan Uudeltamaalta

Sunnuntaina 19.4. on eduskuntavaalien varsinainen äänestyspäivä. Toivomme, että äänestät Vasemmistoliittoa. Puolue on ainoa, joka on vaalikeskusteluissa esiintynyt selkeästi elvyttävän talouspolitiikan puolesta, jolla luotaisiin työpaikkoja, parannettaisiin ostovoimaa ja kehitettäisiin julkisia palveluja, kuten kouluja ja terveyskeskuksia. Kaikki muut puolueet ovat enemmän tai vähemmän sitoutuneet leikkauspolitiikkaan. Mielestämme erittäin tärkeää olisi, että huomenna leikkauksien…

lue lisää

Kohtuuhintaisen asumisen asialla

Asuminen on kaiken kaikkiaan Suomessa kallista. Asui sitten vuokralla tai omistusasunnossa. Vuokrataso hipoo pilviä Vuokratasoa pitää korkeana osaltaan ajatus, että kaikki vuokralla asuvat saavat asumistukea ja mahdollisesti muitakin sosiaalietuuksia. Näin ei todellisuudessa ole. Suomessa on kummallinen mentaliteetti, että vuokralla asuminen on jotenkin ”huonompien” ihmisten juttu ja omistus asuminen ”hienompaa”. Tämmöistä…

lue lisää

Asumisen hinta alas, vieraana tutkija ja AHA ryn pj Eric Hällström

Tartumme Lohikoski – #puhetta politiikasta ohjelmassa asumisen sietämättömään kalleuteen. Vieraanani tutkija ja Asumisen hinta alas ry:n puheenjohtaja Eric Hällström.   Miljoona suomalaista kärsii asumisen kalleudesta Yli miljoona suomalaista kärsii asumisen kalleudesta. Kyse on kotitalouksien suurimmasta menoerästä, jonka osuus on kohonnut parin viime vuosikymmenen aikana voimakkaasti. Asumisen korkea hinta ja pitkällä aikavälillä…

lue lisää

Suomalainen köyhyys – leipäjonot, asumisen kohtuuttomat hinnat, pätkätyöt ja työttömyys – Vieraana Pertti Honkanen

Pureudumme vieraani KELAn tutkimusosaston johtavan tutkijan Pertti Honkasen kanssa suomalaiseen köyhyyteen: leipäjonoihin, asumisen kohtuuttomiin hintoihin, pätkätöihin ja työttömyyteen, radio-ohjelmassa Lohikoski – puhetta politiikasta. Suomalainen köyhyys Kuinka köyhyys määritellään? Kuka on Suomessa köyhä? Millaiset tuloerot ovat tällä hetkellä? Periytyykö köyhyys? Kuinka köyhyyteen Suomessa puututaan ja kuinka hyvin suomalainen sosiaaliturva riittää torjumaan…

lue lisää

Kyse on työstä, leivästä ja palveluista

Tulo-, varallisuus- ja terveyserot ovat kasvaneet Suomessa viime vuosina ennätysvauhtia ja se on vallassa olevan porvarihallituksen politiikan seurausta. Terveys- ja hoivapalveluiden saatavuus on  muuttunut yhä enemmän tuloista riippuvaiseksi. Sinivihreä hallitus edisti tätä suuntausta jatkuvasti esittämällä ulkoistamisia ja yksityistämisiä. Julkiset palvelut on tehokkaampaa toteuttaa julkisina, kunhan niihin varataan valtion ja kuntien…

lue lisää