Terveisiä kentältä ensi viikolla kokoontuvalle Vasemmistoliiton ministeriryhmälle ja sitä seuraavalla viikolla kokoontuvalle eduskuntaryhmälle. Uusi puoluevaltuustohan kokoontuu ensimmäistä kertaa vasta marraskuussa ja puoluehallituskin vasta elokuun lopulla, kun hallituksen budjettiriihi on jo pidetty.
Vasemmisto on toivon liike
Vasemmistoliitto pitää puoluekokouksen viikonloppuna Tampereella. Olen Uudenmaan piirin ja useiden sen osastojen asettama ehdokas puolueen varapuheenjohtajaksi. Kävi kisassa kuinka tahansa, olen iloinen ja kiitollinen, että olen saanut paljon tukea ja kannustusta myös muista piirijärjestöistä eri puolilta Suomea. Kokous on kuitenkin paljon muutakin, kuin henkilövalintoja. Kokouksessa Vasemmiston kenttäväki kokoontuu yhteen, keskustelee…