Työperäinen hyväksikäyttö on kitkettävä

Ulkomaisten työntekijöiden ihmisarvon polkeminen ei ole vahinko, vaan järjestelmällinen tapa hyödyntää halpatyövoimaa ja tehdä rahaa toisten hädällä. Suomussalmen soilla marjoja poimivat nepalilaiset opiskelijat ovat tästä tuorein esimerkki. Pohjoisen luonnonromantiikan taustalla piilee globaaliin kapitalismiin kytkeytyvä riistoketju, jossa luonnonantimet muutetaan suuryritysten voitoiksi haavoittuvassa asemassa olevien kustannuksella. Kuten Hesarin (30.8.) artikkeli kertoi, thaimaalaispoimijoiden viisumisotkujen jälkeen yritykset löysivät heti … Lue lisää

Oligarkkien omistuksien piilotteluun tulee puuttua heti

Ukrainan sota on saanut Euroopan maat vastaamaan Venäjän aggressioon ennennäkemättömällä tavalla. Venäjän eliittiin kuuluvien oligarkkien omistuksiin on kohdistettu pakotteita, joiden avulla pyritään vaikuttamaan poliittiseen paineeseen ja lähipiiriin Putinin ympärillä. Nykymuotoisessa taloudessa omistuksien piilottelu on kuitenkin pikemminkin sääntö kuin poikkeus. Yritysten ja omaisuuksien omistusosuuksia voidaan esimerkiksi pilkkoa perheenjäsenten kesken ja siten välttyä rekisteröinniltä. Lainsäädännön harmaalla alueella … Lue lisää

Harmaa talous, vieraana Erkki Laukkanen

Mitä harmaa talous oikein pitää sisällään? Miten harmaata taloutta on Suomessa torjuttu? Mikä on harmaan talouden yhteys korruptioon? Tästä keskustelen Lohikoski – #puhetta politiikasta radio-ohjelmassani SAK:n ekonomisti Erkki Laukkasen kanssa. Harmaan talouden veromenetykset vuosittain yli 4 miljardia euroa Harmaalla taloudella tarkoitetaan veronkiertoa, eli verottajalle ilmoittamatta jätettyä tuloa. Vuonna 2010 valmistuneen laajan kartoituksen mukaan vuonna 2008 … Lue lisää

Suomen rikkaat i Esko Seppänen vieraana

Keille Suomessa on rikkaudet kasautuneet ja miten, keskustelin toimittaja ja tietokirjailija Esko Seppäsen kanssa Puhetta politiikasta -ohjelmassa. Seppänen on myös entinen europarlamentaarikko ja entinen kansanedustaja. Rikkauden uusjako – osinkojen ja myyntivoittojen verotus Miten tuloerot Suomessa kehittyvät? Uudessa ”Suomen rikkaat, kuka kukin on” -kirjassaan asiaa tutkinut Esko Seppänen väittää, että kuluneiden 30 vuoden aikana Suomessa on tapahtunut … Lue lisää

Avauspuheenvuoroni Miksi harmaa talous sallitaan? -keskustelussa

Viime keskiviikkona Keravan Vasemmisto yhdessä Uudenmaan Vasemmiston kanssa järjesti Miksi harmaa talous sallitaan? -keskustelun Keravan kirjastolla. Mukana keskustelussa oli lisäkseni tutkija Anna Kontula, Rakennusliiton toinen puheenjohtaja Kyösti Suokas sekä pääluottamusmies Jari Jääskeläinen.

Lue lisää

Työttömyys ei vähene nykykeinoilla – Vasemmisto vaatii järeämpiä toimenpiteitä

Vasemmistoliitto pitää korkeaa työttömyyttä vakavimpana inhimillisenä ja taloudellisena tulevaisuuden uhkana. Etenkin työttömyyden aiheuttama nuorten syrjäytyminen tulee koko yhteiskunnalle kalliiksi. Vasemmiston mielestä hallituksen tulee nostaa työllisyysmäärärahoja niiden leikkaamisen sijaan. Se on kuitenkin ainoastaan ensiapua. Kestävä työllisyyden paraneminen vaatii rakenteellisia uudistuksia ja näkemyksellistä politiikkaa sopeutumisen ja pelkän markkinavoimien myötäilyn sijaan. Vasemmistoliiton puoluehallitus esittää viittä projektia, joiden avulla … Lue lisää