Vaalianalyysi

Viikko vaaleista. On yhteenvedon aika. Huhtikuu 2019 Minut valittiin eduskuntavaaleissa kansanedustajaksi. Se oli pitkäaikaiselle kansalaisaktivistille unelmien täyttymys työuralla, todellinen vaikuttamisen paikka. Samaan aikaan poliittisesti erittäin suuri voitto Vasemmistoliitolle, saimme nostettua paikkamäärämme 12:sta ja meitä oli nyt 16 kansanedustajaa. Tätä tavoitetta kohti olin myös tehnyt tukiryhmineni töitä yli vuosikymmenen. Parasta tietenkin oli pääsy mukaan tekemään todeksi … Lue lisää

”Ideologiset” ilmastotoimet

Välillä kuulee sanottavan, että jotkut puolueet tekevät ideologista politiikkaa. Tämä on hassu syytös, sillä aivan jokaisella puolueella on ideologiansa. Onko politiikan taustalla pyrkimys tasa-arvoon? Entä lasten ja nuorten tulevaisuuden sekä hyvinvoinnin turvaamiseen? Vai ajaako politiikkaa taloudellisten voittojen hamuaminen ideologisesti yksityiselle sektorille esimerkiksi terveys- ja vanhuspalveluita ulkoistamalla? Joskus arvoja ja puolueiden tavoitteita joudutaan peilaamaan suhteessa muuttuneisiin … Lue lisää

Kriisien keskellä on jatkettava työtä ilmastokriisin estämiseksi sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi

Hallituksen esitys eduskunnalle vuoden 2022 toiseksi lisätalousarvioksi on läpileikkaava kuva Suomea tällä hetkellä kohtaavista valtavista haasteista. Tässä lisätalousarviossa tehtävät panostukset ovat kauaskantoisia ja niillä pyritään löytämään kestävä tie, joka varmistaisi hyvinvoivan Suomen myös tuleville sukupolville. Meidän onkin varmistettava, että maailman kriisien keskellä jatkamme päämäärätietoisesti työtä ilmastokriisin estämiseksi sekä lasten ja nuorten hyvinvoinnin parantamiseksi. Hintojen nousu huomioitava pienituloisille Lisätalousarvio … Lue lisää

Ilmastokriisin ratkaiseminen vaatii jatkossakin suuria investointeja

Ilmastokriisin ratkaiseminen vaatii jatkossakin suuria investointeja Pia Lohikoski Vasemmistoliitto

Eduskunta aloitti tänään valtion ensi vuoden budjetin käsittelyn. Vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski totesi, että Suomen pärjääminen ja riittävät ilmastotoimet ovat toisiinsa sidottuja asioita. Hänen mukaansa budjettiesitys on askel kohti entistä ilmastoystävällisempää ja oikeudenmukaisempaa taloutta. -Suomi on nyt matkalla maailman ensimmäiseksi hiilineutraaliksi hyvinvointivaltioksi. Työ on vasta alussa, mutta meillä on nyt oikea suunta. -Jotta voimme ratkaista … Lue lisää

Ilmastotoimilla on jo kiire

Me tunnemme jo ilmastonmuutoksen tuomat ääriolot nahoissamme. Pitkään jatkunut ennätyshelle on tehnyt suomalaisten olon tukalaksi.  Osalle helle aiheuttaa terveyshaittaa, osalla se laskee työtehoa. Moni nukkuu huonosti, kun edes yöt eivät suo viilennystä. Luonto nuupahtaa kuivuuteen. EU:n julkistettua suuren ilmastolakipakettinsa alkoi Suomessa keskustelu siitä, tuleeko ilmastonmuutoksen torjunta liian kalliiksi. Ilmastonmuutoksen torjuminen maksaa, mutta enemmän maksaa tekemättä … Lue lisää

Ihmisen mittaista ja kestävää kaupunkipolitiikkaa

Kuntavaalien alla on keskusteltu paljon lähiluonnon säilyttämisestä, asuntotarpeesta ja rakentamispaineesta. Miten näitä pitäisi sovittaa yhteen? Lue vasemmiston kaupunkipoliittisesta visiosta alta. Vasemmiston visiossa kaupunki on tasapainoisesti rakennettu hyvä elinympäristö. Tämä tarkoittaa sitä, että aktiivisesti mahdollistetaan ja suunnitellaan paitsi asumista ja liiketiloja, myös yhtä aktiivisesti kaavoitetaan viheralueita ja kulttuuria kaupungin lomaan sekä säilytetään lähimetsiä ja luontoa.  Vasemmisto … Lue lisää

Elpymisrahoilla ei pidä pelastaa kriisipankkeja, vaan rahat on suunnattava ilmastotoimiin

Vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski kiitteli ryhmäpuheessaan hallituksen kestävän kasvun ohjelmaa. Lohikoski uskoo, että ilmastoratkaisujen kehittäminen luo Suomeen myös uusia työpaikkoja. – Vasemmistoliiton mielestä elvytysrahat on suunnattava ilmastotoimiin, osaamiseen, digitalisaatioon, terveyteen ja sosiaalisiin oikeuksiin. Näin myös tehdään, Lohikoski sanoi. – Elpymisväline on suoraa tukea reaalitalouteen. Sillä luodaan kestäviä investointeja ja työtä kriisin keskellä. Tämä on ollut … Lue lisää

Suomen tulisi liittyä lentoveron edelläkävijämaiden joukkoon

Vasemmistoliiton kansanedustaja Pia Lohikoski vaatii Suomeen päästöpohjaista lentoveroa henkilö- ja tavarakuljetuksille. Lohikoski puhui lentoverokansalaisaloitteen tiedotustilaisuudessa keskiviikkona 12.2.2020. Lohikosken mukaan on ilmaston kannalta kestämätöntä, että lentoliikenteen päästöt nauttivat verovapautta. Samalla lentoliikenteen määrien odotetaan kasvavan sekä Suomessa että globaalisti. – Meidän täytyy kehittää keinoja lentoliikenteen kasvun hallintaan, jotta Suomi voi tehdä oman osansa ilmastonmuutoksen hillitsemiseksi, Lohikoski sanoo. … Lue lisää

Ulkotekojäärata Keravalle?

Valtuustoaloite ulkotekojääradan selvittämisestä Talviurheilu, etenkin jäälajit, ovat olleet kautta aikain suomalaisten suosiossa. Tätä kuvaa se, että maassamme on liki 300 jäähallia. Hallit ovat kuitenkin pitkälti seurojen käytössä, joten vapaamuotoinen harrasteluistelu ja pipolätkä jäävät luonnonjäille. Useina viime talvina kausi, jona kaupunkilaiset ovat päässeet ulkojäille luistelemaan, on jäänyt lyhyeksi tai jopa olemattomaksi leutojen ilmojen vuoksi. Luistelun harrastamisen … Lue lisää

Hiilineutraaliuden saavuttaminen vaatii lisäpanostuksia

Vasemmistoliiton kansanedustaja, valtionvarainvaliokunnan jäsen Pia Lohikosken mielestä työ- ja elinkeinoministeriön hallinnonalan budjetissa linjatut toimenpiteet ovat hyvä alku tavoiteltaessa hiilineutraalia Suomea. Lohikoski puhui eduskunnan budjettikäsittelyssä keskiviikkona. Uudistumisen ja vähähiilisyyden määrärahoiksi ehdotetaan 929 miljoonaa euroa, jossa on 200 miljoonaa lisäystä vuoden 2019 varsinaiseen talousarvioon nähden. – Tavoitteen kannalta keskeistä tulee olemaan toimien pitkäjänteisyys ja se, miten uudenlaisten … Lue lisää