Lautakunta päätti vauhdittaa Kurkelan koulun laajennusta

Sain 28.10.2009 kokouksessa kasvatus- ja opetuslautakunnan yksimielisen tuen esitykselleni, jossa Kurkelan koulun laajennuksen aikaistamisella pyrimme purkamaan Sompioon muodostuneen jättiyläkoulun. Lautakunta haluaa, että lukiorakennukseksi korjatun entisen Nikkarin yläkouluoppilaiden opiskelutilat ratkaistaan Kurkelan koulua laajentamalla. Kurkela toimii tällä hetkellä alakouluna, joka laajennuksen yhteydessä muutettaisiin yhtenäisen perusopetuksen kouluksi luokille 1-9. Tällä hetkellä Keravalla on…

lue lisää

Vastaukset Kanniston lakkauttamisesta sekä pikkulasten terkkaripalveluiden kehittämisestä

Pitääpä muuten vielä näin jälkikäteen lisätä 21.9.2009 kaupunginhallituksen kokousta koskien, että siellä oli pari muutakin mielenkiintoista asiaa budjettiraamien lisäksi. Ensinnäkin Kanniston koulun lakkauttamisen päätöksentekoa ja tiedotusta koskevan kantelun käsittely. Eli kaupunginhallituksen piti ottaa kantaa kanteluun ja antaa lääninhallitukselle siitä lausunto. Esitys kokoukselle oli, että kaupunginhallitus kiistää kantelussa esitetyn kritiikin menettelytapoja…

lue lisää

Terveiset kaupunginhallituksesta: tiukka budjetti, mutta ei lomautuksia

Keravan kaupunginhallitus päätti maanantaina kokouksessaan esittää valtuustolle, että kaupunki nostaa ensi vuonna tuloveroprosenttia nykyisestä 18:sta 18,75 prosenttiin. Olin hieman yllättynyt tästä vasta kokouksessa jaetusta uudesta ehdotuksesta, sillä melko laaja konsensus oli jo valtuustoseminaarissa 19 prosentin osalta. En kuitenkaan tässä vaiheessa, kun tarkempia laskelmia ei ollut tarjolla, ryhtynyt asiaa kokouksessa sen…

lue lisää

Valtuusto saanee päättää Keravan kouluverkosta

Ensi maanantain 18.5.2009 Keravan kaupunginhallituksen esityslistalla on seuraava esitys, joka saa ainakin minut todella tyytyväiseksi. Toivotaan, että myös KH:n päätös menee näin, kuin on esitetty: KAUPUNGINVALTUUSTON 11.5.2009 PÄÄTÖSTEN TÄYTÄNTÖÖNPANO Kaupunginhallitus 18.5.2009/189 § Ehdotus: Valtuustoaloitteet on lähetetty valmisteltavaksi seuraavin ohjein: Pia Lohikosken ja Airi Reenin sekä 26 muun valtuutetun allekirjoittama vaatimus…

lue lisää

Valtuuston enemmistö teki 11.5. historiaa Keravalla ja vaati kouluverkkoselvitystä pikaisesti päivitettynä valtuustokäsittelyyn

Tänä iltana Keravan kaupunginvaltuustossa tehtiin historiaa. Yhteistyössä useiden keravalaisten vasemmistoliiton, demareiden ja vihreiden valtuutettujen kanssa kehitelty vaatimus, jonka minä sain tehtäväkseni valmistella ennakkoon keräsi valtuuston kokouksessa taakseen enemmistön Keravan 51:stä kaupunginvaltuutetusta. Asian muotoilun ja siihen liittyvät seikat olin tarkistanut etukäteen neljältä Kuntaliiton juristilta. Tässä teksti, jonka luettuani sain valtuustolehtereille kokoontuneilta…

lue lisää

Kaupunginhallitus lopetti Kanniston koulun porvariäänin

Keravan kaupunginhallitus päätti tänään illalla kokoomuksen, keskustan ja vihreiden äänin, että Kanniston koulu lakkautetaan sittenkin. Lautakunnan äänestystuloksen ja kuntalaisten tahdon yli käveltiin. Kaupunginhallituksen enemmistö oli näemmä valmis päättämään asiasta ilman faktatietoja. Uskomatonta, mutta totta! Kaupunginjohtaja toi ensin lisälistan, jossa oli esitys yhden luokan tilojen vuokraamisesta, mutta kokouspas,  päättikin koko koulun…

lue lisää

Valtuuston ensimmäinen kokous

Tänään 19. tammikuuta pidettiin Keravan kaupunginvaltuuston ensimmäinen kokous. Kokouksen myötä pääsin tutustumaan vanhan kouluni uudistettuihin hienoihin tiloihin, sillä Sompion koulussahan on tehty remonttia ja laajennuksia tällä vuosituhannella. Oli aika jännä tunne istua pulpetissa kokoustamassa samassa salissa, jossa keväällä 1993 jännitin hirmuisen ramppikuumeen vallassa vetämäni näytelmäkerhon kevätjuhlaesitystä. Tuon kevään jälkeen olen…

lue lisää

Uusi vuosi ja uudet tehtävät

Hyvää alkanutta vuotta 2009 kaikille! Viime kirjoitukseni jälkeen on aikaa vierähtänyt ja paljon tapahtunut. Olen palannut työelämään ja Miska on aloittanut päiväkodissa. Päiväkotielo on alkanut muutoin oikein mainiosti, mutta toki perheessämme on muutamat pakolliset flunssatkin sairastettu. Harmitti aluksi, että päiväkodille kertyy hieman matkaa, kun hoitopaikkaa ei saatu omasta kaupunginosastamme.  Mutta…

lue lisää