Veroparatiisit vai lähikoulut?

Kuntapolitiikassa on valintakysymys, pidetäänkö kiinni tiukoista talousraameista ja esimerkiksi Keravalla kouluissa Suomen suurimmista luokkakoista. Kun valtuustossa esittää pienempiä luokkakokoja ja...

Lapsiperheet lähikoulujen puolesta

Keravan kaupunginhallitus vastaanotti tänään aktiivisten kuntalaisten keräämät adressit Kalevan ja Savion alueen ekaluokkalaisten sijoittamiseksi lähikouluihinsa. Suuri kiitos aktiivisuudesta. Vasemmistoliiton valtuustoryhmä...

Vappupuhe

Eurokriisi näkyy arjessamme, kun sen varjolla toteutetaan talouspolitiikkaa, joka vaikuttaa palveluihimme myös Suomen kunnissa. EU ei ole vain Brysselissä, vaan...

Lasten Eurooppa ja Kengurumeininki – kiertue starttaa 2.3.

Kaikilla lapsilla on oikeus leikkiin, kotiin, terveyteen, turvaan ja koulutukseen. Nuorilla on oikeus aikuistua ilman pelkoa köyhyydestä ja työttömyydestä. Loppu...

Lapsiin kohdistuvat leikkaukset ovat kohtuuttomia

Jos näyttäytyy Suomen talous epävarmana, on samaa liikkeellä Keravan budjettipolitiikassa. Ensin koko viime vuosi väitettiin, että tehty budjetti oli liian...

Valtuustoaloite Keravan 1918 tapahtumapaikkojen merkitsemiseksi

Vuoden 1918 sisällissota on Suomen historian ristiriitaisin tapahtuma. Sen historia näyttäytyy edelleen pääosin voittajien historiana. Ihmisarvo ja kunnioitus kuuluu kuitenkin...

Keski-Uudenmaan Vasemmisto ei suostu palveluiden lahtaamiseen

Keski-Uudenmaan Vasemmisto ei suostu palveluiden lahtaamiseen

Vasemmistoliiton valtuustoryhmät Keski-Uudellamaalla suhtautuvat kielteisesti kahdeksan kunnan laajuiseen kuntaliitokseen. Kahdeksikko olisi liitosalueena liian suuri. Se kaventaisi lähidemokratiaa ja veisi lähipalveluita...

Vasemmistoliitto boikotoi Keravan pukujuhlia

Keravan Vasemmistoliiton valtuustoryhmä ei aio osallistua Keravan kaupungin itsenäisyyspäivän aaton juhlavastaanotolle 5.12.2013. Vasemmistoliiton valtuustoryhmän mielestä Keravan kaupunki olisi voinut tänä...

Seisomme työntekijöiden rinnalla palveluiden leikkauksia vastaan

Seisomme työntekijöiden rinnalla palveluiden leikkauksia vastaan

Keravan Vasemmistoliiton syyskokous pidettiin torstaina 7.11. Keravan kaupungintalolla. Vasemmisto otti kantaa käynnissä oleviin Keravan kaupungin budjettineuvotteluihin.

Kerava yksityistää päivähoitoa

Kerava yksityistää päivähoitoa

Kurkelan koulun laajennushanke oli eilen kaupunginhallituksen esityslistalla, mutta kaupunginjohtaja veti sen pois. Juuri Kurkelan kouluhankkeen edistymisen vauhdittamiseksi on väitetty olevan...