Valtuustoaloite harmaan talouden torjunnasta Keravalla

Jätin tänään Keravan kaupunginvaltuuston kokouksessa valtuustoaloitteen Vasemmistoliiton valtuustoryhmän puolesta. Kirjoittamani aloitteen allekirjoitti lisäkseni 20 muuta kaupunginvaltuutettua. Silmiinpistävää oli, että kaikista muista valtuustoryhmistä löytyi vähintään yksi allekirjoittaja, mutta kokoomuksesta ei yhtäkään. Keravan tehtävä harmaan talouden selvitys käyttämistään yrityksistä Tämän valtuustoaloitteen allekirjoittaneet valtuutetut esittävät, että Keravan kaupunki tekee harmaan talouden selvityksen käyttämistään…

lue lisää

Kasvisruoka päivittäiseksi vaihtoehdoksi kouluruokailuun Keravalla

Tein 8.3.2010 Keravan kaupunginvaltuustossa seuraavan aloitteen, jonka allekirjoitti yhteensä 33/51 valtuutetusta. Arvelin, että tällaisella valinnanvapautta ja sen kautta kasvisruoan syöntiä edistävällä aloitteella on paremmat mahdollisuudet menestyä Keravalla, kuin että olisin esittänyt Helsingin ja Tampereen mallin mukaista kerran viikossa kaikille tulevaa kasvisruokapäivää. Kasvisruoka päivittäiseksi vaihtoehdoksi kouluruokailuun Keravalla Kolmasosa suomalaisen ympäristövaikutuksista syntyy…

lue lisää

Kaupunginjohtajan uutispommi eläköitymisestään

Mieliin painuvin ja valtuutettuja eniten kohahduttanut uutinen 1.2.2010 valtuuston kokouksessa oli se, että Keravan kaupunginjohtaja Rolf Paqvalin ilmoitti kaupunginjohtajan katsauksensa lopuksi jäävänsä eläkkeelle tulevana syksynä 1.10.2010 alkaen. Ennakkoon oli ollut tiedossa, että kuluvan valtuustokauden aikana tulemme valitsemaan uuden kaupunginjohtajan. Monien mielestä ajankohta oli siitä yllättävä, että eläköitymisen oli odotettu tapahtuvan…

lue lisää

Byrokratia voitti, lapset ja nuoret hävisivät

Törmäsin Keravan kaupunginvaltuuston kokouksessa maanantaina 9.11.2009 ikäväkseni byrokratian kumarteluun ja muotoseikoille alistumiseen. Tavallisella kaupunkilaisjärjellä ajatellen, kun kerran Nikkarin koulun remontoinnista ja sen lukioksi kalustamisesta jäi yli 250 000 euroa, olisi säästyneestä summasta osa voitu ohjata valtuuston päätöksellä muihin rahaa tarvitseviin kohteisiin. Mutta ei. Nikkarista jäi 250 000 yli, esitin siirtoa koulujen atk-hankintoihin…

lue lisää

Kaupunginhallitus lopetti Kanniston koulun porvariäänin

Keravan kaupunginhallitus päätti tänään illalla kokoomuksen, keskustan ja vihreiden äänin, että Kanniston koulu lakkautetaan sittenkin. Lautakunnan äänestystuloksen ja kuntalaisten tahdon yli käveltiin. Kaupunginhallituksen enemmistö oli näemmä valmis päättämään asiasta ilman faktatietoja. Uskomatonta, mutta totta! Kaupunginjohtaja toi ensin lisälistan, jossa oli esitys yhden luokan tilojen vuokraamisesta, mutta kokouspas,  päättikin koko koulun…

lue lisää

Uskomattomat käänteet, Kanniston koulua uhataan taas

Uskomatonta, mutta totta! Keravan kaupunginjohtaja Rolf Paqvalin haluaa kävellä kasvatus- ja opetuslautakunnan yli. Olemme hänen mielestään päättäneet väärin, kun olemme äänin 7-6 torjuneet Kanniston koulun lakkautuksen. Hän aikoo käyttää otto-oikeuttaan päätökseemme ja pyrkii kumoamaan sen kaupunginhallituksessa. Mitä tehdään ylipäätään lautakunnilla, jos niiden työ on turhaa ja päätösten yli kävellään vähän…

lue lisää

Ei leikkauksille, kyllä luokkakokojen pienentämiselle

Keravan kaupunginvaltuustossa äänestettiin tänään leikkauksista. Itse äänestin, kuten jo edellisessä blogikirjoituksessani ennakkoon kerroin,  leikkauksia vastaan. Valtuustossa käytettiin paljon kriittisiä puheenvuoroja, mutta valitettavasti suuri enemmistö silti oli valmis hyväksymään kompromissina kaupunginjohtajan alunperin Heinolan talousseminaarissa tekemää leikkausesitystä hieman pienemmän leikkauslistan. Tämä, kuulemma lamatalkoiden ensimmäinen erä, hyväksyttiin äänin 42 puolesta, 8 vastaan ja…

lue lisää

Ei leikata lasten tulevaisuuden kustannuksella

Alla tänään Keskarissa julkaistu valtuustoryhmämme kannanotto Keravan leikkauspolitiikkaan. Harmittaa, että vaikka Heinolan seminaarissa myös todella monet demarit ja vihreät linjasivat puheissaan leikkauspolitiikkaa vastaan, he ovat nyt mukana hyväksymässä kompromissina vähennyksiä sekä kasvatus- ja opetustoimeen että sosiaali- ja terveystoimeen. Olisi ollut hienoa torjua leikkaukset punavihreällä rintamalla ja muiden sosiaalisen omantunnon omaavien…

lue lisää

Valtuuston ensimmäinen kokous

Tänään 19. tammikuuta pidettiin Keravan kaupunginvaltuuston ensimmäinen kokous. Kokouksen myötä pääsin tutustumaan vanhan kouluni uudistettuihin hienoihin tiloihin, sillä Sompion koulussahan on tehty remonttia ja laajennuksia tällä vuosituhannella. Oli aika jännä tunne istua pulpetissa kokoustamassa samassa salissa, jossa keväällä 1993 jännitin hirmuisen ramppikuumeen vallassa vetämäni näytelmäkerhon kevätjuhlaesitystä. Tuon kevään jälkeen olen…

lue lisää